sunnuntai 30. joulukuuta 2012

On The Sea

Beach House – On The Sea: "The world becomes and swallows me in."

perjantai 28. joulukuuta 2012

Muutto!

Muutto! Muutto! Uusi vuosi, paljon asioita tapahtuu!
Tuttu tuulinen meri yhden korttelin takana.


tiistai 25. joulukuuta 2012

torstai 13. joulukuuta 2012

Päivän ajatus

"Hyvä taide ei herätä ajatuksia", sanotaan Sanojen alamaisessa. Olen samaa mieltä.

Kiirettä, ehtii vain toimia, ei ajatella, ehkä jouluna helpottaa.

Huomasin, etten ole muistanut päivittää lentokenttäpäiväkirjaa pitkään aikaan! Ehkä olen vietäänyt siellä liikaa aikaa, erityisyys on kuihtunut, mutta eilenkin kävelin terminaalin päästä päähän vain huvikseni.

tiistai 4. joulukuuta 2012

"En kerro homovitsejä"

Olen käynyt viime aikoina kouluttamassa teinejä hlbtiqxjne-asioiden tiimoilta. Luokan kovikset istuvat käytävässä isoine kenkineen, sen verran että kuulevat, mutta eivät näy.

En väsy ihmettelemään sitä kaarta, jonka voi tunnin aikana, yksinkertaisilla lauseilla, saada aikaan: yökistä ja v*t*n homosta itse kirjoitettuun lauseeseen, jossa luvataan seuraavalla kerralla miettiä kahteen kertaan homovitsin kertomista.

torstai 22. marraskuuta 2012

Illan ajatus

"Ihmisten mielikuvitus on köyhä sen suhteen, miten muiden kanssa voi elää."

Monika Fagerholm Oliviassa 10/12

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Päivän ajatus

"... kaikki on epävarmaa, mutta juuri siksi kaikki on mahdollista."

HS 18.11. Mikä tämä tällainen maa on?

tiistai 13. marraskuuta 2012

Hetkellinen horjahdus

Aamuruuhkajunassa on sairaskohtaus, nuori mies makaa valkoisena eteisen likaisella lattialla merkkitakissaan. Huudetaan hoitoalan ihmistä, tarvitaanko ambulanssia?

Kaikki ajattelevat yhteen äänettömyyteen: se voisin yhtä hyvin olla minä. Jyskyttävä ajatus täyttää vaunun ohimot: mitä minä teen täällä, mikä on elämän tarkoitus, miksi vauhti on niin kova, onko tässä mitään järkeä?

Ovet avautuvat ja laituri imee ajatukset asfalttiin.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Löfbergs + FPES


Maun lisäksi painava sosiaalinen syy suosia Löfbergsia! Heja Sverige!

"...När ne träffas dricker de Magnifika: ett lätt mörkrostat och fylligt kaffe som är särskilt gott att dricka tillsammans."  

Transföreningen FPES - Full Personality Expression Sweden

perjantai 2. marraskuuta 2012

Mitä katselin tänään?


Ihastuin taas; voimakas mielenkiinto johonkin nimeämättömään.

 Eliisa Isoniemen monotypia  "Tilaisuus" ja samaan iltaan osunut Riikka Pulkkisen Vieraan lause: 

"Liha on sitkas, eikä siinä ole mitään hyvää, paitsi että se on tapahtumapaikka kaikelle sille mitä se itse ei ole."

torstai 1. marraskuuta 2012

Upside Down! Forward roll! I'm half way there!

Kuperkeikka! Toinen! Viisi! Edellisistä onkin ehkä 25 vuotta.

Lapsena se oli tapa liikkua - nyt maksan maltaita pehmustetuista patjoista, kyykin tunnetussa rukousasennon kaltaisessa asennossa ja harkitsen liikkeitäni: minne kädet, murtuuko niska?

Mutta ehkä liikkeessä onkin jotain sakraalia: pyörimisen riemu on edelleen sama!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Me olemme toistemme unelmia


Me olemme toistemme unelmia, sanoi Eeva Kilpi haastattelussa kirjamessuilla.

Vivahteikas viikonloppu


"Ihmisen kehitys perustuu siihen, että hän ei osaa."




keskiviikko 24. lokakuuta 2012

maanantai 15. lokakuuta 2012

Kööpenhamina

Tykkäsin Köpiksestä ja kööpenhaminalaisista! He ovat yhdistelmä huoletonta ruotsalaisuutta ja saksalaista eurooppalaisuutta samassa paketissa. Ajattelin, että tukka on koko ajan huonosti, mutta he hymyilivätkin ihan muuten vaan. Sääli ettei mukaan mahtunut Bolian linjakasta kirjoituspöytää







“To move, to breathe, to fly, to float,
To gain all while you give,
To roam the roads of lands remote,
To travel is to live.” 


Ed Kienholzin Five Car Stud jäi näkemättä.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Tämä on se ilta, josta kunkin syksyn muistaa.




Varjot ryömivät...
Me olemme eksyksissä,
korvasienten sukua.

Tranströmer

"Repeilen ollakseni kokonainen, ajat ovat niin pienet."

"Ehdotan, katso kuvia kuin tunnistaisit paikkoja."

Paljon hyvää nähty viime aikoina.

Susanna Majurin Imaginary Homeland Heinossa, Anne Rossi BE'19:ssa, galleria Dixissä kirjailija-runoilija Jukka Itkosen naivismia, Nanna Susi Tennarissa ja Osmo Rauhala Kiasmassa. Teatteri Avoimissa Ovissa Muista minut.

Gallerioissa ei vilinä käy, mikä on kyllä sääli. Suomalaiset ovat tottuneet maksanaa 12 euroa päääsylipusta museoon  tai taidenäyttelyyn, vaikka kadut ovat täynnä ilmaisia mahdollisuuksia näkemiselle.



maanantai 1. lokakuuta 2012

torstai 27. syyskuuta 2012


Vuosi liikunnallisempaa elämäntapaa takana - kahden tunnin korttipakka/10 km nostalgiatreenin jälkeen konttasin kotiin.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kun venyttely ei riitä

Crossfitin hienous on siinä, että se paljastaa nopeasti sen, missä kohtaa kehossa on ongelmia - toisaalta se myös tuottaa niitä. Treenit alkavat olla jo niin rankkoja ja 'tavaraa on hyllyllä' niin paljon, että koko ajan on joku paikka kipeänä. 

4 tunnin mobilisaatio / liikkuvuustreeni Crossfit Espoon Antin johdolla - onpa kiva olla, kun mikään lihas ei kinnaa vastaan. Yksinkertaisilla harjoituksilla ("Kun yhdestä paikasta on kaikki kipu saatu irti, siirrytte toiseen....")  liikkeisiin saatiin syvyyttä tai pituutta monia senttejä lisää, apuna pelkästään pötkylä, pallo, kuminauha.

Ihmis- ja seksuaalioikeuksien, brändistrategioiden, kauppalistojen ja juna-aikataulujen sijaan on ihana väliin ajatella vain itseään, puuhastella oman kehonsa kanssa: tässä ja tällainen minä olen, näin paljon venyn, tässä menee rajani, sulassa sovussa liha ja ajatukset! Hyvä treeni!

Mobility WOD -blogi

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Hyvän arjen etnografiaa

Mitä tehdä vapaa-aamuna? Piknikille Pasilan asemalle! Kahvia termarista, pala suklaata, keskustelua marjoista ja Hesarin pakinasta.

Vieressä reisitaskuinen muurari lukee Nabokovin Lolitaa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

maanantai 10. syyskuuta 2012

Värikäs ja vauhdikas viikonloppu!




 



Helsinki Street - More towards nothing

Laboratory - art space for now (Erottaja 9 B) on todellakin lunastanut paikkansa helsinkiläisessä galleriamaisemassa.

Syyskuun loppuun auki oleva näyttely kuvaa sitä Helsinkiä, jossa junat kolisevat yksinäisyyttään Linnunlaulun kohdalla, Helsinkiä, jossa ajan metrolla pysäkin ohi jäädessäni katselemaan kaunista naista käytävällä, Helsinkiä, jonka porttikongeissa vaihdetaan suudelmia ja vaippoja. 

"Street photography is about walking, and mostly towards nothing."

Niin, tämän kaupungin kautta minä katselen maailmaa; tunnistan kuvien maisemat.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Elokuun mitta on Tupla!

Voima oli todellakin jättänyt minut loman aikana, elokuussa mentiin tavallista pienemmillä painoilla.
Mutta opin DU:n!
Muovipäällysteisellä metallinarulla harjoitellessa treeni sattuu "kivasti" - onneksi on optio allekirjoitettuihin selityksiin, miksi jalat ja takapuoli on viivaisilla mustelmilla...





keskiviikko 5. syyskuuta 2012

maanantai 3. syyskuuta 2012

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Bend over, kulttuuritoimitus!

Taannoin matkalla Ateneumiin katselimme kuinka ihmiset ruokailivat Rautatientorin yllä, nosturin nokkaan kiinnitetyllä lavalla. Tämä aika ja elämyshakuisuus, eikö mikään enää tunnu miltään, eikö mikään riitä, huokailimme. Onneksi on mahdollisuus tehdä valinta ja olla menemättä syömään pikaruokaa pikaelämyksenä ilmaan.

Samaan ajatukseen lopettaa Suvi Ahola lauantaiesseensä Älä antaudu pornolle Fifty Shades -kirjasta (HS 26.8.2012): "Voi kiel­täy­tyä in­fan­tii­lis­ta, sek­suaa­li­suut­ta la­tis­ta­vas­ta teks­tis­tä. Voi ol­la ole­mat­ta pelk­kä peh­mo­por­non ku­lut­ta­ja. Voi jät­tää Fif­ty Sha­de­sin lu­ke­mat­ta."

Lauantaiesseet ovat yksi syy miksi tilaan Hesaria, mutta viime lauantain essee oli pöyristyttävä. Vieläkö keskustellaan siitä, minkälaista seksiä naiset saavat haluta? Maan päälehdessä? Toimittaja haluaa pohtia sitä, miksi kirjasta on tullut niin suosittu, mutta kauaksi ei yksioikoisissa pohdinnoissa päästä, pikemminkin suuhun jää moraalisen nuhtelun maku. Epäily, ettei Fifty Shadesia ehkä pitäisi kutsua kirjallisuudeksi kertoo pikemminkin tarkasti valitusta pahan pornon näkökulmasta kuin siitä, mikä on kirjallisuutta.


"Kerran törmäsin rapussa naapuriin, kun koetin hilata jotain alfaurosta makuuhuoneeseeni. Vanha feministi katsoi hämmentyneenä, ei tiennyt, miten suhtautua. Mitä kaltaiseni älykäs ja itsenäinen  nainen saattoi nähdä sellaisessa sovinistisiassa? Halusin pysähtyä selittämään,  ettei niiden tarvitse olla fiksuja tai tiedostavia, kunhan panisivat tosissaan."
Anna Kontula 2009:  Tästä äiti varoitti / Väärin himoittu

Annassa (23.8.2012) seksuaaliterapeutti (ehkä Suomessa on vain yksi seksuaaliterapeutti, kun aina haastatellaan samaa) kommentoi samaista kirjaa sanomalla, että naiset kantavat edelleen emotionaalisen seksin taakkaa: seksi on söpöä, kaunista, romanttista  ja rakkaudellista. Muunlaisesta seksistä eivät naiset, feministit ja varsinkaan äidit ole haaveilleet - paitsi nyt. En näkisi kirjaa kuluneessa, kliseisessä yhteiskunnan erotisoitumispyörteen mediakuvastosta, sillä puheen subjekti ja katseen kohde on toinen: jos yksikin nainen kirjan myötä rohkenee avautua (alistumis)fantasioistaan, kirja on lunastanut paikkansa. Vai vahvistavatko alistuvat naiset edelleen patriarkaalista kyhäelmää, saako kolmannen aallon feministi jo kontata vapaasti valitsemiensa halujensa edessä?

En ajatellut lukea kirjaa, mutta lauantaiesseen jälkeen se päätyy Sonjan, Herra Jackin ja O:n viereen ylähyllylle. Kirjapiiriimme joku sitä ehti jo ehdottaakin.

Samaisen naistenlehden loppusivuilla Petri Tamminen sanoi ottavansa maailman vastaan kirjaston uutuushyllyllä. Tai ehkä siteeraan Saarikoskea - viime viikolla oli Keravan kirjastossa Saarikoski-ilta. Torsti Lehtinen lopetti sivupolkuisen luentonsa  kirjailijan sanoihin, että joskus on parempi lukea Marquisia kuin Marxia.

perjantai 24. elokuuta 2012

Cloudburst ja Kyss mig

 

Espoo Cinen kerta kaikkiaan loistava filmi! Ja k.d. Langin jalkoväli oli juttujen säädyllisimmästä päästä... 

Tänään vielä Kyss mig.

tiistai 21. elokuuta 2012

maanantai 20. elokuuta 2012

What a weekend!

Espoo Cine
Weekend  

Leffan hieno loppubiisi John Grant – Marz
Helene Schjerfbeck @ Ateneum
Mäntymäki Pride


Kesä 2012 taitaa olla tässä.
August, my favorite darkness.
Sunnuntaina vielä Espoo Cinessä loist-ta-va  LES INVISIBLES (2012) Excerpt

Kaksi päällimmäistä ajatusta leffasta:
Marginaalissa saattaa silti olla vapaampaa ja että tämä on yhteisö, joka on tottunut marssimaan kaduilla, ei vain vilkuttamaan. Ylpeys tiivistyi Kino Tapiolan kattoon.

lauantai 18. elokuuta 2012

KNT 2012

Kansallisen nuorisotutkimuksen presis

lauantai 11. elokuuta 2012

One of the boys eli voiman sukupuoli

"Paiskataan high five hyvälle ennätykselle, niin kuin me miehet ruukataan." sanoi hikinen mies minulle salilla.

Harmillista särkeä hänen sydämensä, kun hän jonain päivänä pyytää minua ulos.
I'm one of the boys, you know.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

"Kantapäät alas!"


17 vuoden jälkeen hevosen selässä ja ratsastusleirillä! Sitä ennen vuosien harrastus, joka vei junnujen esteratsastuksen sm-tasolle asti.

Sanat! Pitkään aikaan en ole käyttänyt sanoja kuten pohkeenväistö, askellaji, kylkimyyry, taivutus, vastalaukka, ruunikko tai johtava ohjasote.

Tunteet! Itku pääsi vasta kun hypättiin esteitä! Kuinka taitava olenkaan ollut, pystynyt sovittamaan erilaisia laukkoja erilaisille esteille, ohjannut hevosta pelkästään katseen avulla ja siinä samalla kasvanut aikuiseksi.

Keho! Ja kuinka keho muistaa! Laukanvaihto esteen päällä tapahtui ilman tietoista harkintaa, en aluksi muistanut sellaisen olemassaoloa lainkaan. En tiedä, miksi edes ajattelin unohtaneeni, miksi kuvittelin ruumiini jättävän minut pulaan. Jos keho muistaa liikkeen 20 vuoden takaa, voi vain miettiä, minkälaisen muistijäljen esim. sohvalla makaaminen jättää ruumiiseen.

Hengittäminen! Laji kuin laji, hengittäminen on keskeistä. Jokainen liike alkaa rauhasta - olkoon sen nimi lajista riippuen puolipidäte, patoaminen tai keskittyminen - ja loppuu rauhaan. Olkoonkin, että ratsastamisen historia on sodan historiaa.