Neljä vuotta Hehkua ja neljä vuotta pridea.
Juttelin viime kesän pridella vanhan kulttuuritaistolaisen kanssa. Hän oli kaapissa, tavallaan, koska koki, että oli 70-80-luvulla marssinut ja taistellut tarpeeksi, ettei enää jaksanut ottaa osaa siihen samaan 70-luvulla alkaneeseen keskusteluun.
Juttelin viime kesän pridella vanhan kulttuuritaistolaisen kanssa. Hän oli kaapissa, tavallaan, koska koki, että oli 70-80-luvulla marssinut ja taistellut tarpeeksi, ettei enää jaksanut ottaa osaa siihen samaan 70-luvulla alkaneeseen keskusteluun.
Minusta tuntuu samalta. Solidaarisuuskiintiöni on imetty tyhkiin. En halua toivottaa kenellekään hauskaa iltaa, en jaksa herätä yöllä pelaamaan DJ-palapelia tai hoitamaan keikalle kolmea langatonta mikkiä, en ahkeroi kerimään sateenkaarilippua salkoon, en pinnistele ollakseni seksuaalipoliittisesti korrekti.
Mitä jäi käteen?
Baari-illasta käteen jää aina leima, useimmiten Maman Hello Kitty. Luulen, että priden ja Hesetan tekeminen on jättänyt minuun ikuisen jäljen - labels are for good as they say. Leima tulee määrittämään minua ulkopuolelta varsinkin niiden ihmisten keskuudessa, jotka eivät minua henkilökohtaisesti tunne. "Se on se setalainen". Niitä, joiden mielestä pride on tarpeetonta ja vanhanaikaista kaupallista julistusta tai sen tekeminen on sateenkaaripinssien painamista teen juonnin lomassa, kehotan kokeilemaan vapaaehtoistyötä ja päivittämään mielikuvaa priden tekijöistä: me olemme köyhiä kahden akateemisen loppututkinnon ihmisiä, jotka tietävät mitä ovat tase, ajolista ja vapausoikeudet, meikkaamme ja käytämme hameita, emme ruutupaitoja, harrastamme sadomasokistista seksiä ulkosaaristossa ja hyväksymme itsemme projektipäällikköinä - päivätyössä, jonka ohella pride tehdään. Jotkut eivät halua olla Setan kanssa missään tekemisessä.
Kaikesta kyseenalaistamisesta ja kitinästä huolimatta olen kokenut tekeväni merkityksellistä työtä. Tämä vuosi osoitti sen erityisen hyvin. Kiitosta on turha odottaa ulkoapäin, motiivien on lähdettävä omasta itsestä. Joku saa kiksit mahdollisuudesta saada itsensä näkyville, kolmas haluaa hengata mukana ja tutustua uusiin ihmisiin, kolmas kokee parantavansa ihmisoikeuksia. Enemmän on niitä, jotka seuraavat jälkiä ja kritisoivat, vähemmän niitä, jotka raivaavat ja kantavat vastuuta - priden puistojuhlan jälkeen puistoa oli siivoamassa johtoryhmä ja muutama tuttu luottohenkilö - "vapaaehtoiset" eivät koskaan saapuneet paikalle, syystä tai toisesta.
On myös asioita, joista olen ollut hämmästynyt. Näiden Helsingin vuosien aikana olen lähipiirissäni törmännyt huumeisiin, vakaviin mielenterveysongelmiin, talousongelmiin, lapsettomuuteen, insestiin, hyväksikäyttöön, persoonallisuushäiriöihin, raiskauksiin, monenlaiseen väkivaltaan - katsonut Kaisaniemessä, kuinka naispari selvittelee välejään fyysisellä väkivallalla, kuinka isotukkaiselta tiitiltä potkaistaan homobaarissa tuoli alta, puolustanut asiakasta hormonia tihkuvalta pokelta. Ruusunpunainen kuvitelma iloisesta ja pärjäävästä vähemmistöstä kuihtui aikoja sitten - tosin ajattelen, että se on seurausta pikemminkin suomalaisesta ontuvasta sosiaali- kuin seksuaalipolitiikasta. Toki on myös niitä, jotka menevät naimisiin, kouluttavat koiraa ja tilaavat spermaa Tanskasta.
Mutta enemmän tässä plussan puolella ollaan. Ilman tätä kaikkea tuskin olisin integroitunut tähän kaupunkiin niin hyvin, tunnen ihmiset ja kadut. Nämä ihmiset ympärilläni ovat tyyppejä, joiden kanssa lähden eläkkeellä risteilylle Ecco-kengissä. Näiden kanssa etkoillaan ja juodaan muuttokaljat, selvitään suhteista ja ostetaan uudet korkokengät, oikaistaan puiston poikki viimeiseen bussiin mutta otetaankin lennosta Kovanen - ja jaetaan tieto siitä, miten hieno nainen riisuu hansikkaat. Minä olen saanut olla minä, olen saanut kasvaa ja olla sitä mitä olen. Suosittelen.
Kesällä päätin, että en ole yhdessäkään yhdistyksessä mukana vähään aikaan. Haluan pitää itseäni hyvänä, teen vain kaikkea mistä itse tykkään, ajattelen vain itseäni. Nyt on aikaa tehdä muutama semiotiikan kurssi, vetää perseet, käydä leffassa ja teatterissa - Tampereella menee Hotakaisen Huolimattomat ja Chigaco Heiskasen koreografioilla, Kansallisessa Cixousin Musta purje, vaalea purje. Naistenkartanossa soljuu taas hieno luentosarja, samoin Työväenopistossa ilmaisia luentoja eksistentialismista, Foucaltista sekä modernista, postmodernista ja transmodernista. Lähikirjastossa puhutaan itsensä johtamisesta. Keskiviikon aloitan hitaasti Yrjönkadun uimahallissa ja aamupalalla Sis. deli+cafessa.
Mitä jäi käteen?
Baari-illasta käteen jää aina leima, useimmiten Maman Hello Kitty. Luulen, että priden ja Hesetan tekeminen on jättänyt minuun ikuisen jäljen - labels are for good as they say. Leima tulee määrittämään minua ulkopuolelta varsinkin niiden ihmisten keskuudessa, jotka eivät minua henkilökohtaisesti tunne. "Se on se setalainen". Niitä, joiden mielestä pride on tarpeetonta ja vanhanaikaista kaupallista julistusta tai sen tekeminen on sateenkaaripinssien painamista teen juonnin lomassa, kehotan kokeilemaan vapaaehtoistyötä ja päivittämään mielikuvaa priden tekijöistä: me olemme köyhiä kahden akateemisen loppututkinnon ihmisiä, jotka tietävät mitä ovat tase, ajolista ja vapausoikeudet, meikkaamme ja käytämme hameita, emme ruutupaitoja, harrastamme sadomasokistista seksiä ulkosaaristossa ja hyväksymme itsemme projektipäällikköinä - päivätyössä, jonka ohella pride tehdään. Jotkut eivät halua olla Setan kanssa missään tekemisessä.
Kaikesta kyseenalaistamisesta ja kitinästä huolimatta olen kokenut tekeväni merkityksellistä työtä. Tämä vuosi osoitti sen erityisen hyvin. Kiitosta on turha odottaa ulkoapäin, motiivien on lähdettävä omasta itsestä. Joku saa kiksit mahdollisuudesta saada itsensä näkyville, kolmas haluaa hengata mukana ja tutustua uusiin ihmisiin, kolmas kokee parantavansa ihmisoikeuksia. Enemmän on niitä, jotka seuraavat jälkiä ja kritisoivat, vähemmän niitä, jotka raivaavat ja kantavat vastuuta - priden puistojuhlan jälkeen puistoa oli siivoamassa johtoryhmä ja muutama tuttu luottohenkilö - "vapaaehtoiset" eivät koskaan saapuneet paikalle, syystä tai toisesta.
On myös asioita, joista olen ollut hämmästynyt. Näiden Helsingin vuosien aikana olen lähipiirissäni törmännyt huumeisiin, vakaviin mielenterveysongelmiin, talousongelmiin, lapsettomuuteen, insestiin, hyväksikäyttöön, persoonallisuushäiriöihin, raiskauksiin, monenlaiseen väkivaltaan - katsonut Kaisaniemessä, kuinka naispari selvittelee välejään fyysisellä väkivallalla, kuinka isotukkaiselta tiitiltä potkaistaan homobaarissa tuoli alta, puolustanut asiakasta hormonia tihkuvalta pokelta. Ruusunpunainen kuvitelma iloisesta ja pärjäävästä vähemmistöstä kuihtui aikoja sitten - tosin ajattelen, että se on seurausta pikemminkin suomalaisesta ontuvasta sosiaali- kuin seksuaalipolitiikasta. Toki on myös niitä, jotka menevät naimisiin, kouluttavat koiraa ja tilaavat spermaa Tanskasta.
Mutta enemmän tässä plussan puolella ollaan. Ilman tätä kaikkea tuskin olisin integroitunut tähän kaupunkiin niin hyvin, tunnen ihmiset ja kadut. Nämä ihmiset ympärilläni ovat tyyppejä, joiden kanssa lähden eläkkeellä risteilylle Ecco-kengissä. Näiden kanssa etkoillaan ja juodaan muuttokaljat, selvitään suhteista ja ostetaan uudet korkokengät, oikaistaan puiston poikki viimeiseen bussiin mutta otetaankin lennosta Kovanen - ja jaetaan tieto siitä, miten hieno nainen riisuu hansikkaat. Minä olen saanut olla minä, olen saanut kasvaa ja olla sitä mitä olen. Suosittelen.
Kesällä päätin, että en ole yhdessäkään yhdistyksessä mukana vähään aikaan. Haluan pitää itseäni hyvänä, teen vain kaikkea mistä itse tykkään, ajattelen vain itseäni. Nyt on aikaa tehdä muutama semiotiikan kurssi, vetää perseet, käydä leffassa ja teatterissa - Tampereella menee Hotakaisen Huolimattomat ja Chigaco Heiskasen koreografioilla, Kansallisessa Cixousin Musta purje, vaalea purje. Naistenkartanossa soljuu taas hieno luentosarja, samoin Työväenopistossa ilmaisia luentoja eksistentialismista, Foucaltista sekä modernista, postmodernista ja transmodernista. Lähikirjastossa puhutaan itsensä johtamisesta. Keskiviikon aloitan hitaasti Yrjönkadun uimahallissa ja aamupalalla Sis. deli+cafessa.
(Elokuussa jo istuin yhdessä uudessa hallituksessa, kävin toisen yhdistyksen koulutuksessa ja vastasin kolmannen kurssista.)
