Aika hankkia parvekkeelle piristystä. Punaiset röyhelöreunaiset kukat tuntuivat hieman vanhanaikaisilta, joten näin sanatyöläisenä laitoin parvekepuutarhaani kukkimaan sanat, tarinat, tekstit ja merkitykset - neljän arkkityyppisen hahmon kautta: valtava tiikeri, punasilmäinen lammas, hiekkalaatikolla ansioitunut taistelija ja melko butchahtava lesbiaani. Jokainen tupakallakävijä keksiköön uuden sadun.
lauantai 30. huhtikuuta 2011
Pelargoniat on niin 15 minutes ago
Aika hankkia parvekkeelle piristystä. Punaiset röyhelöreunaiset kukat tuntuivat hieman vanhanaikaisilta, joten näin sanatyöläisenä laitoin parvekepuutarhaani kukkimaan sanat, tarinat, tekstit ja merkitykset - neljän arkkityyppisen hahmon kautta: valtava tiikeri, punasilmäinen lammas, hiekkalaatikolla ansioitunut taistelija ja melko butchahtava lesbiaani. Jokainen tupakallakävijä keksiköön uuden sadun.
Sisäpiha Kalliosta - haaveilua
Pitkään kärkyin oranssia teosta - vapuksi uuden kodin löysi Elina Liikasen naivistinen työ vuodelta 1986.
Rakkautta ensi silmäyksellä.
Miksi? Näen teoksessa itseni. Iloisen värinen kerrostalo, isokin, päällä vihreä katto tai uudet ajatukset, paljon ikkunoita niin ylös, ulos kuin sisäpihalle, mahdollisuus kulkea läpi. Tai jos toisin katsoo, ehkä sisäpihalle kuljetaankin porttikongista. Lisäksi teos sopii tunnelmaltaan Elina Sarlinin Joidenkin iltojen keveyden viereen.
Rakkautta ensi silmäyksellä.
Miksi? Näen teoksessa itseni. Iloisen värinen kerrostalo, isokin, päällä vihreä katto tai uudet ajatukset, paljon ikkunoita niin ylös, ulos kuin sisäpihalle, mahdollisuus kulkea läpi. Tai jos toisin katsoo, ehkä sisäpihalle kuljetaankin porttikongista. Lisäksi teos sopii tunnelmaltaan Elina Sarlinin Joidenkin iltojen keveyden viereen.
torstai 21. huhtikuuta 2011
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
maanantai 18. huhtikuuta 2011
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
2 x XS
Flunssaisena arki hidastuu ja mieleen tulee vanhoja asioita.
Vuosi 1997. Suutelen alokasta Korsholmanpuistikon päässä, pojalla seisoo maastokuvioisen kankaan alla. Olen viettänyt viikonlopun hänen luonaan. Sauna oli piharakennuksessa. Pojan vanhemmat sanoivat minulle, että sinähän olet ihan mukava tyttö, vaikka olet siellä yliopistolla. Puistikon päähän päästyäni olen sisäistänyt luokkayhteiskunnasta jotain olennaista. Emme tavanneet sen jälkeen - hän jäi minulle 50 markkaa velkaa - mutta treenasimme monta vuotta koiria lakkautetun varuskunnan pihalla. Myöhemmin opin, ettei korkea koulutus pelkästään kategorisoi ihmisiä, vaan toimii myös hiukkaskiihdyttimenä: hyvinkoulutetuista perheistä tulevat opiskelijat sinkoutuvat vielä vanhempiaankin paremmille urille yliopiston käytyään. Pirtinhaju lähtee vasta seitsemännessä polvessa.
80-luvun alku. Matkustan junalla isovanhempien kanssa ja saan konduktööriltä lastenlipun, sellaisen, jossa on piirroshahmo ja VR:n slogan. Pöydät olivat junissa silloin irrotettavia, tarjottimen kaltaisia. Ne taitettiin selkänojan sisään tai käyttöä varten aseteltiin koloihin penkin käsinojassa. Sinne tungen lipun, vahingossa, eikä se sieltä lähde. En kehtaa pyytää uutta lippua, tyydyn katselemaan ikkunasta ulos. Lapuan suoralla maisemassa ei ole mitään ahdasta, päinvastoin.
Ajatuksissa on jotain samaa, samanlaista pienen tilan mahdottomuutta ja sopimattomuutta. Näistä aineksista minulle on varmasti syntynyt tiukkarajaisten, kooltaan vähäisten ajatusten ja liian lyhyiden sukkahousujen pelko.
Tahmeudesta, naisista ja Opamoxeista
"Aurinko kiersi minun pilluni ympäri." Sonja O.
Pakahdun, pakahdun!
Lilluin hemmotteluspassa, mutta en koko päivänä saanut ajatuksiani pois Iida Rauman Katoamisten kirjasta. (lue myös: Kaukana auringosta). Antti Majander arvioi kirjaa Hesarissa, blogosfääri on pullollaan arvioita.
Samaan putkeen olen lukenut paljon muutakin erinomaista: Essi Tammimaan Paljain käsin ja esikoisen Ilmestys, Henriikka Tavin Sanakirjan, Snellmannin Lemmikkikaupan tytöt, Pulkkisen Totta. Listaan voisi lisätä aikaisemmin luettu Tiilikan Punainen mekko.
Katoamisten kirja toimii monella tasolla. Rakenne ja viimeistellyt lauseet viehättävät vanhaa lingvistiikan opiskelijaa, teema taas urbaania 2010-luvun eksistentialistia: lihaksi(!) kirjoitetut ihmiset ovat etääntyneet omasta elämästään tavalla, jolle jopa Brecht tai situationistit olisivat kateellisia. Kolmanneksi, pervoa vähemmistöaktivistia kutkuttaa ajatus (toisiaan) panevista naisista: en muista, kuka Kaurasen 80-luvun alun jälkeen olisi yhtä kohtisuoraan kirjoittanut naisista, joiden suhde omaan kehoon muistuttaa yksisuuntaista katua - olkoonkin, että ratkaisevalla hetkellä, juuri silloin kun liha voisi olla pelkkää lihaa, kerronta kääntyy kuvaamaan lattioiden läpi putoavaa materiaa tai vertaamaan aukeavia reisiä taivaalle kohoaviksi siiviksi. Elokuvissa näissä kohtauksissa kamera kääntyy kuvaamaan avonaisessa ikkunassa hulmuavia verhoja tai lakanan kierteitä lantiolla.
Tammimaan Paljain käsin on tuoreella ja omintakeisella kielellään lahjakas tulokas historiaansa ja suhteitaan etsivien naisten ja sukujen joukkoon. Pulkkisen Totta on teoksista ehkä kypsin ja aikuismaisin, vähiten ilmeinen kasvuromaani.
Tällaisen kirjakavalkaadin jälkeen jää tunne, että suomalaisessa nykykirjallisuudessa naiset etsivät suhdettaan omaan kehoon tavalla, jota ei ole ennen nähty: prostituution, Majanderin sanoin "naistenvälisyyden", sadomasokistisen seksin tai perinteisen lasten hankkimisen kautta. Kehon kautta ajankohtaiseksi tulee suhde Toiseen - ja mieheen.
Mitä ja miten nämä naiset kirjoittavat 30 vuoden kuluttua, tuskin maltan odottaa!
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Kolmen suora
Kolmen suora Mirkka Rekolalta:
Huulet ennen sanoja, pehmeä ääni,
tässä sinä olet,
kasvot joka suuntaan,
painosi hellittämä
polvilumpioittesi pilvessä, ranteittesi
lehtikuusen pehmeänvihreät oksat
sakeanaan punaisia käpyjä,
poika rannan usvassa vapa kädessä;
tule nyt, kala minä ongin.
*
Uusi päivä alkaa väristä,
ja sinä hehkut,
sinun huultesi kuiskaus näkyy.
*
Miten saatoin kävellä
näin pienen nurmen yli niin kauan.
Huulet ennen sanoja, pehmeä ääni,
tässä sinä olet,
kasvot joka suuntaan,
painosi hellittämä
polvilumpioittesi pilvessä, ranteittesi
lehtikuusen pehmeänvihreät oksat
sakeanaan punaisia käpyjä,
poika rannan usvassa vapa kädessä;
tule nyt, kala minä ongin.
*
Uusi päivä alkaa väristä,
ja sinä hehkut,
sinun huultesi kuiskaus näkyy.
*
Miten saatoin kävellä
näin pienen nurmen yli niin kauan.
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)