Näytetään tekstit, joissa on tunniste Katutaide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Katutaide. Näytä kaikki tekstit
tiistai 25. joulukuuta 2012
tiistai 8. marraskuuta 2011
perjantai 24. syyskuuta 2010
lauantai 4. syyskuuta 2010
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Kaupungin ikuisen erektion illuusio
Vaakatasoon laskeutuminen keskellä kaupunkia? Se ei ole sallittua, sitä tekevät vain juopuneet ja sammuneet, spurgut ja narkkarit, joilla ei ole omaa tilaa. Poikkeustapauksissa, matkan risteyskohdissa sellaista saattaa nähdä lentokentillä tai asemilla.
Halusin ehdottomasti käydä kokeilemassa Hesarin sponsoroimia päiväunia keskellä kaupunkia, rikkomassa kaupunkitilan ikuisen erektion illuusion. Muhkea nukkumaija peitteli minut, silitti otsatukkaa ja toivotti hyviä päiväunia. Jouset soittivat, kaupunki kantoi, päiväuneksin torin umpeen tiheitä unelmia, jaoin tuntemattomien kaupunkilaisten kanssa jotain hyvin henkilökohtaista.
maanantai 14. kesäkuuta 2010
"Beneath the paving stones - the beach!"
Kallion kirkon kello kumisee kaksitoista, lokit huutavat, porttikongissa haisee, kassissa on muki ja tyyny ja vähän jännittää. Sataa vettä. Puhelin on piipannut osoitteen tuntia aikaisemmin.
Arvaamattoman aamiaisen konsepti on herkullinen: jotkut tyypit järjestävät aamiaisia jossain joillekin, paikalle arvotaan Facebookin kautta toisilleen tuntemattomia ihmisiä.
Hissi vei kerrostalon vintille - taas olin siellä, minne olen aina halunnutkin, Helsingin kattojen päällä! Kuivuvien lakanoiden alle oli laitettu aamupalaa, skumppaa, chilillä maustettua raparperisalaattia, kaikki oli hallista tai torilta. Levysoitin soitti afrikkalaista jazzia jalkapalloilun kunniaksi.
Juttu viehättää minua monesta syystä.
Ensinnäkin siinä kiteytyy jotain baudelairemäistä suurkaupungin henkeä - arvaamaton kohtaaminen vieraiden ihmisten kanssa, vähän kuin poka baarista. Se on kaupunkitilan toisin näkemistä ja kokemista, ajassa ja paikassa leikkimistä. Sosiologit käyttäisivät sanaa flâneur, situationistit sanaa dérive. Tiloja, ihmisiä ja kohtaamisia, jotka anelevat tulla tutkituiksi sattumanvaraisesti, arvaamattomasti.
Paitsi tila, myös sosiaalisesti kohtaaminen oli sattumanvarainen, väliaikainen, liukas - konkreettisesti en jakanut näiden ihmisten kanssa muuta kuin sen hetken. Puhuttiin kaikesta, mutta kukaan ei puhunut suoranaisesti itsestään. Simmelin sanoin "uusi" kaupunki luo uusia sosiaalisia siteitä ja uusia asenteita vieraita ihmisiä kohtaan.
Simmel sanoin näin modernista kaupungista, jolla hän tarkoitti 1900-luvun kaupunkia. Paljonko on muuttunut (lihallisen) kohtaamisen tarve noista vuosista?
Kolmannekseen aamiainen kiinnostaa sosiaalisen median (mitä se on?) uutena ilmiönä: siinä keinuvat kaksi maailma, jossa anonyymistä virtuaalisesta yhteisöllisyydestä tulee jälleen lihallista. Sosiaaliset palvelut luovat ja mahdollistavat uudenlaisia sosiaalisen kanssakäymisen muotoja, jotka ovat sekoitus vanhaa ja uutta, anonyymiä ja kollektiivisesti jaettua.
Näin yhdessä ilmiössä limittyvät spatiaalinen, sosiaalinen, virtuaalinen.
Aamupalan jälkeen sade oli loppunut, mutta lokit kirkuivat. Kadut olivat edelleen märkiä. Ne aina ovat.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
maanantai 8. helmikuuta 2010
perjantai 1. tammikuuta 2010
perjantai 25. syyskuuta 2009
perjantai 17. heinäkuuta 2009
tiistai 9. kesäkuuta 2009
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
perjantai 1. toukokuuta 2009
torstai 23. huhtikuuta 2009
maanantai 13. huhtikuuta 2009
perjantai 10. huhtikuuta 2009
torstai 2. huhtikuuta 2009
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













.jpg)





