Oikeus onneen

Hajanaisia ajatuksia Setan kokemuskouluttajaviikonlopusta.

Kokemuskouluttaja on tyyppi, joka kiertää kouluissa puhumassa homoista. Olen maalta kotoisin, homoista ei koulussani puhuttu yhtään mitään. Teineillä on mielestäni kuitenkin oikeus tietoon, tietoon siitä, että homonakin voi elää onnellisena.

Ihana fiilis, ihania ihmisiä (taas: 2 miestä, ehkä 16 naista...). Lauantai meni määritelmien ja kategorioiden parissa. Toisilla taisi mennä pää pyörälle, itselleni koulutuksessa ei ollut kauheasti uutta, mutta se varmasti auttaa jäsentämään seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuutta ja terävöittämään terminologiaa. Ja vastaamaan kysymyksiin kuten "Käyttikö isäsi sinua hyväksi lapsena, kun sinusta tuli homo?" tai perustelemaan, miksi koulutusta tarvitaan, vaikka rehtorin mielestä koulussa ei olisikaan homoja.

Eniten mietin seksin ja Setan suhdetta. Heti ensimmäisissä lauseissa nousi esiin, ettei Seta ole seksuaalisuuden kouluttaja, se ei puhu seksuaalisesta identiteetista, eli tavoista toteuttaa seksuaalisuuttaan, vain seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteeteistä. Kysyin tätä vielä erikseen. 

Hmm.

Ymmärrän kyllä pointin. Setan lähtökohta on sosiaalinen, se on ihmisoikeusjärjestö. En edes haluaisi, että sosiaalityöntekijä tai yhteiskuntatieteiden maisteri puhuisi minulle seksistä, siihen heillä ei ole osaamista eikä resursseja. Ongelmatonta seksin erottaminen suuntautumisesta ja sukupuolesta ei kuitenkaan ole. Seksistä puhuminen, valistus ja koulutus on jätetty Sexpon ja Väestöliiton harteille. (Toivon, että tämä on "kolmikannassa" yhdessä keskusteltu ja tehty päätös.) Mutu-tuntumalta vaikuttaa siltä, että Sexpon lähtökohta on ongelmissa ja terapiassa, "seksuaalisuuden erityiskysymyksissä", "Mitä tehdä kun ihmissuhteet ja seksi tuovat pulmia?". Väestöliitto, jo ihan nimenä, nähnee seksin osana parisuhdetta ja vanhemmuutta. Kummankin painopiste on heteroseksissä, ainakin verkkosivujen perusteella. 

Kuka ottaa kopin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen "perusseksistä"? Mitäs sitten kun seksi ei ole ongelma, vaan esim. nuori "perushomo" kaipaa siitä asiallista tietoa?

Jos pornoa ei oteta lukuun, yläasteikäinen homopoika törmää homoseksin aids-valistukseen, lukiolainen lesbo tai transihminen törmäävät, no, tyhjään.

Kuka puhuisi kokonaisvaltaisesti vähemmistöseksuaali-identiteetin rakentamisesta? Missä ovat lesboturvaseksioppaat? Kuka puhuu asiallisesti kinkyseksistä? Missä on puhe queerseksistä?  Olen puhunut tästä ennenkin - seksin kentät ovat rajatut - missä on puhe seksi-ilosta tai nautinnosta? Väliajalla pohdittiin, pitäisikö tällaisen tiedon nousta DIY-pohjalta, ruohonjuuritasolta, ilman yhdistyksiä - sitähän se tällä hetkellä on, sirpaleina foorumeilla, mustavalkoisina omakustanteisina sarjakuvina. Rakenteiden ja "virallisten" tahojen kautta asiallinen tieto tavoittaisi teinit tehokkaasti.

Se, ettei esim. lesboseksille ole mitään kovin normitettua sosiaalista käytöntöjä, on myös vapautta: kun ei ole malleja, on mahdollisuus tehdä seksistä sellaista, mistä itse pitää. Siksi se on hyvää.

Seksuaalivähemmistöjä ovat siis homot, lesbot, bisset. Minulle jäi kuva, Seta seuraa tiiviisti, mitä kentällä tapahtuu. Nyt keskustellaan siitä, pitäisikö transsuuntautuneet, eli transihmisistä innostuvat lisätä listalle.

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat intersukupuoliset ja transihmiset, eli transsukupuoliset, transgenderit ja transvestiitit. (Myös sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat/kokevat lapset). Esim. IS-naisille rakennetaan "sukupuoli" kosmeettisin leikkauksin: jotta miehen penis mahtuu sisään. Sanomattakin lienee selvää, että liikutaan ammattilaisillekin vaikeilla alueilla.

Vähemmistöjen poikki fläppitaululle kirjoitettiin sana queer. (Tästä lisää huomeniltana...)

(pakollinen disclaimer Setasta puhuttaessa: nämä ajatukset ovat omiani.)