17 vuoden jälkeen hevosen selässä ja ratsastusleirillä! Sitä ennen vuosien harrastus, joka vei junnujen esteratsastuksen sm-tasolle asti.
Sanat! Pitkään aikaan en ole käyttänyt sanoja kuten pohkeenväistö, askellaji, kylkimyyry, taivutus, vastalaukka, ruunikko tai johtava ohjasote.
Tunteet! Itku pääsi vasta kun hypättiin esteitä! Kuinka taitava olenkaan ollut, pystynyt sovittamaan erilaisia laukkoja erilaisille esteille, ohjannut hevosta pelkästään katseen avulla ja siinä samalla kasvanut aikuiseksi.
Keho! Ja kuinka keho muistaa! Laukanvaihto esteen päällä tapahtui ilman tietoista harkintaa, en aluksi muistanut sellaisen olemassaoloa lainkaan. En tiedä, miksi edes ajattelin unohtaneeni, miksi kuvittelin ruumiini jättävän minut pulaan. Jos keho muistaa liikkeen 20 vuoden takaa, voi vain miettiä, minkälaisen muistijäljen esim. sohvalla makaaminen jättää ruumiiseen.
Hengittäminen! Laji kuin laji, hengittäminen on keskeistä. Jokainen liike alkaa rauhasta - olkoon sen nimi lajista riippuen puolipidäte, patoaminen tai keskittyminen - ja loppuu rauhaan. Olkoonkin, että ratsastamisen historia on sodan historiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti