Tammikuun mitat - woah!

16 kg x  4 liikettä x 45 sek x 10 sarjaa ilman palautuksia!

Tekniikkaharjoituksia 48 kilon hiekkasäkillä!

Hain kellarista farkut, jotka mahtuivat viimeksi 2007 päälle.

Juoksen tänä vuonna puolikkaan, jossain vaiheessa. Ihan sama meneekö yli vai alle 2 tuntia, juoksen 20 kilometriä putkeen.

***

Aikoinaan ajattelin, että paluu liikkuvaisempaan elämäntapaan on seuraava iso haaste ja projekti valmistumisen ja työelämän vakiintumisen jälkeen. Nyt voin jo ajatella, että taas onnistuin, tässäkin!

K-junassa kysyttiin, lähtisikö "Tiina Lillak" yö-Mäkkärille. Älä mee niin kovaa, se huusi asemalta perään.

Haaveisto

Haaveisto (haaveyksikkö): Haaveiden suurin yhtymä, joukko-osasto. Haaveisto jakaantuu edelleen toiveisiin, unelmiin, joskus visioihin tai fantasioihin. Toisinaan voi myös särkyä tai vaikuttaa epärealistiselta. Haaveiston komentajana toimii Arvo. Liittyy usein tavoitteisiin, nuoruuteen, parempaan maailmaan, salaisuuksiin tai purjehtimiseen. 

"Hän joka kotona odottaa"

Oho, lipsahti!

***

Tulin äsken treeneistä. Kuuntelin sivusta, kun osa porukasta - niistä, joiden seurassa tunnen oloni aina ulkopuoliseksi - vitsaili siitä, millainen Haaviston Suomi olisi.

Silloin taas muistin, miksi äänestän ja marssin. 

Mietin miltä mahtaisia tuntua elää elämää, jossa valmistellaan, silitellään ja ruokitaan rakenteita, joita ei koskaan tarvitse kyseenalaistaa. Odotellaan vaan.

(Äänestys) päivän ajatus

"Vain toinen voisi kirjoittaa minun romaanini"

Barthes

Lause on Tommi Melenderin kirjan Lohtu alkusivuilta - hieno, hieno, hieno kirja. Tämän tyylisten kirjojen kirjoittajilla on yleensä kihara tukka, mutta olkoon Tommi poikkeus.

Kirja on kaikille, joita kakkonen kiinnostaa, heille joita kiinnostaa peilit, toiseus, toiset ja The Significant Other, ylipäätään kaikki vieressä, sivussa ja ohessa oleva ja tapahtuva.

Näin presidentinvaalien alla mieleen jäi pyörimään lause, kuinka olemme sairastuneet toivoon: alituiseen, jumittavaan mielitekoon, jossa huomenna on aina paremmin.

Ei ole, loputon toivo lienee mahdollista, mutta ei kasvu.

ei voi ihmisellä olla näin kaunista leukaa!

Vapaus, ihra ja biceps brachii

Olen törmännyt uudenlaiseen esteeseen, jonka olemassaolosta en tiennyt aikaisemmin mitään!

Olen siis harrastanut kuulaa muutaman kuukauden, ja todennut että laji sopii minulle mainiosti. Juoksemalla en pärjää, mutta voimaa vaativissa liikkeissä olen hyvä. Tunnen suurta mielihyvää siitä, että treenaan yhtä isoilla kuulilla kuin pienet miehet, että saan minuutissa enemmän tempauksia aikaiseksi. Iltaisin peiton alla tunnustelen vähitellen hahmottuvaa pitkää reisilihasta, se alkaa jo erottua. 

Enemmän tai vähemmän leikilläni olen miettinyt, alkaisinko harrastaa lajia tavoiteellisemmin. Kolmekymppiseksi asti treenasin koko ikäni, tiedän mitä on harjoitella pitkäjänteisesti, vuosi toisensa perään ja kuluttaa siihen kaikki aika ja raha. Kertoessani suunnitelmista siihen on vastattu hersyvällä naurulla - en vieläkään tiedä miksi  - tai kauhulla: "Ei, älä nyt vaan ala mitään lihaksia kasvattamaan!"

Yksi uusi naisena olemisen raja on tullut vastaan. 

Nainen voi siis olla läski, se on yhtäältä tavallista, toisaalta edelleen tabu. Nainen voi myös olla draama queen, todellinen bitch, paiskoa ovia ja nakella niskoja. Tällainenkin kuuluu naisten kategoriaan: "Sillä on varmaan menkat alkamassa". Parasta olisi, jos nainen olisi naisellisella tavalla laiha ja timmi, eli sopivista paikoista treenattu - liiallinen haba hämmentää.

Samalla tavoin kuin hento ja naismainen mies on uhka toiselle miehelle - hän rikkoo jär-jes-tyk-sen - reilusti lihaksikas  (ei timmi, treenattu tai hyvännäköinen, vaan nimenomaan lihaksikas) nainen on uhka naiskategorialle. Feminiininen maskuliinisuus [sic!] tuottaa vaivaantunutta visuaalisuutta, jota on vaikea "lukea".

No, helmikuussa venytetään monia rajoja: samana viikonloppuna Helsinki Burlesque festarit ja kuulatekniikkakurssi. Hikeä, glitteriä ja kuolaa!

Mokkapaloista ja patriarkoista

Siskot, laskekaa Butlerinne ja manifestinne käsistänne. Antakaa Atwoodin levätä.

Laura Gustafssonin Huorasatu on tehty sekoittamalla löysin rantein samassa pussissa mm. huorien jumalattaria, vegaaneja, Grimmin veljesten rakenteita ja lsd:tä. Ja sodan jumala, sehän ei ehtinyt paikalle kun tuli kiire Afganistaniin. Muahahhah.

"Sadut ovat melko lyhyitä, juoneltaan selkeitä mielikuvituksellisia tarinoita, jotka kuvaavat ihmisten elämään ja erityisesti kasvamiseen liittyviä vaikeuksia. Tapahtumien tarkkaa aikaa ja paikkaa ei yleensä kerrota tarkasti, vaan tärkeintä on päähenkilöiden elämäntilanne. Joitain yleisiä satujen teemoja ovat lähteminen, matka, päähenkilössä tapahtuva muutos ja heikomman taistelu vahvempaa vastaan. Saduissa on usein tarunomaisia hahmoja, kuten keijuja, peikkoja, haltijoita, lohikäärmeitä tai jättiläisiä." (Wikipedia)

Laura Gustafsson Prosak-klubilla 21.2.

Joulukuun mitta

Ostin tänään uusia Goretex-lenkkareita, ja myyjä kysyi paljonko juoksen.
8 kilometriä, kaksi kertaa viikossa, vastasin.

Illalla puut kumarsivat myrskyisää kunniakujaa.

Coldplay – Viva La Vida

"Heillä on sukuhistoria, he tietävät paikkansa."

Pitkästä aikaa ohentuneessa Hesarissa on ollut luettavaa; joulukuun sunnuntaisin ilmestynyt sarja suomalaisista luokkakuvista (niin ja torstain 22.12.2011 Hesarissa oli katseltavaa!).

Vaikka luokka edelleen periytyy, se myös liukuu molempiin suuntiin eri tavalla kuin ennen. HS-raadin (koulutetut) jäsenet tuovat puheissaan esille koulutuksen merkityksen, mutta jotkut viisaat ottavat huomioon myös perityn elämänlaadun: taipumus käyttää kulttuuri- ja terveyspalveluita, tapa olla ja elää, mahdollisuus ponnistaa sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomasta ja ennen kaikkea verkostoista. Uudessa maailmanjärjestyksessä samalla tulo- tai koulutustasolla olevat ihmiset voivat joko tilastojen valossa tai omasta mielestään kuulua varsin erilaisiin luokkiin ja aatteisiin. Ei siis ihme, että suvun nouseva tai laskeva tähti päätyy räpiköimään: kumpi on helpompaa, olla suvun ensimmäinen maisteri, vai akateemisen suvun ensimmäinen duunari? 

Brändien kanssa työskentelevänä seuraan päivittäin sitä performanssia, jolla luokkatietoisuutta rakennetaan ja pidetään pystyssä. Sääli ettei yksikään brändikäsilaukku riitä peittämään monen polven pirtinhajua.

Aiheesta lisää mainioissa Katariina Järvisen kirjoissa Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa sekä Vapaa nainen törmää todellisuuteen sekä Jani Erolan Luokaton Suomi? ja syksyinen Kahman väitös Yhteiskuntaluokka ja maku

"Minä en ole tyhjä, minä olen avoin."

En tiedä miksi vasta nyt löysin Tomas Tranströmerin, vasta Nobel-palkinnon myötä.

Tiiviin ja syvän, mutta avautuvan tekstin ystäville! Loma pelastettu.

***

HISTORIASTA
...

V

Maastossa lähellä asutusta
on jo kuukausia lojunut jonkun jättämä tapahtumatäyteinen
sanomalehti.
Se kääntyy päivin öin sateessa ja auringossa, on muuttumassa
taimeksi, kaalinkeräksi, on yhtymässä maahan.
Niin kuin muistoista vähitellen tulee osa itseä.


teoksesta Soinnut, jäljet (1996)

Kesken treenien kentän toisella puolen kilisytti Jäätelöauto kelloaan - oisin huutanut armoa, jos olisin puuskuttamiselta pystynyt.

"Letit olivat poissa!"

Vilja-Tuulia Huotarinen, Finlandia Junior - voittaja: Valoa valoa valoa

Kun olin nuori, tyttökirjoissa juotiin marjamehua päiväpeitolla istuen, ratsastettiin ja kikatettiin pojille.

Olisinpa nuori nyt, aikana jolloin nuortenkirjoissa rakastutaan ja kuollaan, jolloin kukaan ei enää suojele sinua rakkaudelta, aikana jolloin itketään pää toisen tytön jalkojen välissä eikä haluta kasvaa naisiksi, "koska pitää töpöttää perkeleen poskipunaa."

Fratello Torrefazioni

Fratello Torrefazione: pitkät ikkunat, aidosti ystävällinen ja kahvi-intohimoinen palvelu, kaupungin ytimen läheisyys, Kluuvin onnistunein konsepti. Tämän hetken ykköskahvilani!

Keskeneräisyyden ontologia

Pidän tiskaamisesta. 

Olen järjestyksen suhteen  epäortodoksinen, aloitan mistä sattuu, pesen likaisimmat astiat aluksi, tai aloitan lusikoista. Tiskaan aamulla tai myöhään illalla. Jos tiskiä on paljon, laitan Spotifyn tähtilistan randomille. Juhlien jälkeen tiskaamiseen saattaa kulua tunti, toistakin. Pienet tiskit pesen juoksevan veden alla. Tiedän ettei saisi, mutta huuhtelen siinä samalla. 

Isot tiskit asettelen altaaseen, pesen lasit, mukit, lautaset. Pudotan kädet meditatiiviseen, lämpimään veteen ja kääntelen mukia, puhdistan ajatusten reunat rasvaisesta huulipunasta. En varsinaisesti ajattele mitään, kuin junassa istuisi: katsoo vain eteenpäin, varoo kolhimasta päätään kapean kaapin oveen. Aterimista teen kahden tai kolmen settejä, pesen samalla kertaa useamman samaa lajia. Se samuudessa on hyvää, solahtavat hyvin toistensa lomaan. Ruoanlaittovälineistä, lastoista ja kattiloista en niin välitä, tiukkaan juurtuneita tai ylijääneitä, vaikeita ja pitäytyviä. 

Altaassa saattaa kellua Alepan hyllyjen välissä tehtyjen valintojen jälkeiset, salaatinlehden palaset tai munakkaan loput. Nostan ne roskikseen, monta kertaa olen ajatellut ostaa tarkoitusta varten kehitetyn lastan. Lopuksi pesen altaan reunat, pyyhin murut pöydältä, asetan tiskiharjan paikalleen.

Ja kun ripustan tiskirättiä kuivumaan, keskeneräisenä lionnut ajatus on puhdas, valmis ja jäsentynyt: näin sen teen, näin se menee.

Soi soi nyt

Herra Ylppö, oih!
Herra Ylppö & Ihmiset – Mies murtuu - Radio edit tai videolla
Herra Ylppö & Ihmiset – Sata vuotta
Herra Ylppö & Ihmiset – Rakkaus on raskasta