Pidän tiskaamisesta.
Olen järjestyksen suhteen epäortodoksinen, aloitan mistä sattuu, pesen likaisimmat astiat aluksi, tai aloitan lusikoista. Tiskaan aamulla tai myöhään illalla. Jos tiskiä on paljon, laitan Spotifyn tähtilistan randomille. Juhlien jälkeen tiskaamiseen saattaa kulua tunti, toistakin. Pienet tiskit pesen juoksevan veden alla. Tiedän ettei saisi, mutta huuhtelen siinä samalla.
Isot tiskit asettelen altaaseen, pesen lasit, mukit, lautaset. Pudotan kädet meditatiiviseen, lämpimään veteen ja kääntelen mukia, puhdistan ajatusten reunat rasvaisesta huulipunasta. En varsinaisesti ajattele mitään, kuin junassa istuisi: katsoo vain eteenpäin, varoo kolhimasta päätään kapean kaapin oveen. Aterimista teen kahden tai kolmen settejä, pesen samalla kertaa useamman samaa lajia. Se samuudessa on hyvää, solahtavat hyvin toistensa lomaan. Ruoanlaittovälineistä, lastoista ja kattiloista en niin välitä, tiukkaan juurtuneita tai ylijääneitä, vaikeita ja pitäytyviä.
Altaassa saattaa kellua Alepan hyllyjen välissä tehtyjen valintojen jälkeiset, salaatinlehden palaset tai munakkaan loput. Nostan ne roskikseen, monta kertaa olen ajatellut ostaa tarkoitusta varten kehitetyn lastan. Lopuksi pesen altaan reunat, pyyhin murut pöydältä, asetan tiskiharjan paikalleen.
Ja kun ripustan tiskirättiä kuivumaan, keskeneräisenä lionnut ajatus on puhdas, valmis ja jäsentynyt: näin sen teen, näin se menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti