"Kun hän oppii puhumaan, opettakaa hänet rukoilemaan."

Ristiäiset. Täyttä ristiinnaulitsemista kirkkoon kuulumattomalle.

Voin olla laulamatta, laittamatta käsiä ristiin rukouksen aikana, mutta missä menee raja hyvien käytöstapojen ja suvaitsevaisuuden välillä? Voiko jäädä istumaan uskonnontunnustuksen aikana, koska en tunnusta (kuin olisin tehnyt jotain pahaa?) uskoa?

Ja pappi: "Kun hän oppii puhumaan, opettakaa hänet rukoilemaan." Holy shit!

Ai nimi? Mytologiassa nimi juontaa kuuliaisuudesta ja alamaisuudesta miehelle, toiset liittävät nimen yhteen varhaisten polygaamisten kirjoitusten kanssa.

Tätäkään en sanonut ääneen, sillä tarinoita on aina useita.

Porno, valistus, taide

Puupääpalkinnon saanut Tiina P sanoi perjantain aamuteevessä, että seksuaalisuuden kentät ovat rajatut: on pornografian ja valistuksen alue, jotka molemmat operoivat anatomian alueilla. Kolmas alue, jolla seksuaalisuudella voi operoida, on taide - kuva ja kirjallisuus. Tällä alueella mukaan pystyy ottamaan tunteet, hämmennyksen, pelot, häpeän.

Kysyn kuten Pystynen: missä on ilon ja nautinnon alue?

"Pornography is the theory" (Morgan) vai

"In prostitution, no woman stays whole" (Dworkin) vai

"Kun juttu oli ohi ja pystyin ajattelemaan kokemusta selkeästi, tajusin sen olevan helpoin koskaan ansaitsemani satanen. Ehkä se oli hetken epämukavaa, mutta eikös kaikki työ ollut? Ero oli vain siinä, että tämä kesti paljon vähemmän aikaa kuin työt yleensä." Tiilikka: Punainen mekko

Rakastuneena ihmiset ovat hygroskooppisia - avonaiseen tilaan jätettyinä imevät itseensä kosteuttaja toisiaan ilmasta, ja liimaantuvat parin päivän aikana toisiinsa.

Nur zwei Dinge

Nur zwei Dinge
Durch so viel Form geschritten,
durch Ich und Wir und Du,
doch alles blieb erlitten
durch die ewige Frage: wozu?

Das ist eine Kinderfrage.
Dir wurde erst spät bewußt,
es gibt nur eines: ertrage
- ob Sinn, ob Sucht, ob Sage -
dein fernbestimmtes: Du mußt.

Ob Rosen, ob Schnee, ob Meere,
was alles erblühte, verblich,
es gibt nur zwei Dinge: die Leere
und das gezeichnete Ich.

Gottfried Benn

2009

Päiviä, joista voisi kehrätä villaa.
Päiviä, joina häpyluu taipui taivaankanneksi.
Päiviä, jotka olivat niin täynnä surua, että pilvet tulivat kateellisiksi.
Päiviä, joista vuoltiin lastuja tulevaisuuden nuotioihin.
Päiviä, joina kaarnalaivat tuupattiin Niagaraan - vailla vilkutusta, vailla pelkoa, vailla odotusta - täynnä varmuutta ja tietoisuutta.
Päiviä, joiden jolkotusta katseltiin kahvilan ikkunasta.
Päiviä, jotka yksinkertaisesti unohtuivat.
Ylpeitä päiviä, joina paukuteltiin takakenossa henkseleitä.

[rautalanka, punainen villalanka, varjo]

Kaupunki muistutti katastrofielokuvaa: ihmiset loikkivat aitojen ylitse, juna törrötti talon seinästä, liikenne seisoi, palomiehiä ja -autoja joka puolella. Huomenna otan työmatkalle eväät ja lumikengät mukaan.

Hieno, hieno essee: Melancholy and lost desire in the work of Marlen Haushofer

I propose then that, from an analytical point of view, the only thing of which one can be guilty is of having given ground relative to one’s desire.

Lacan

Sidosteinen teksti ja tila

Uudenvuodenpäivällisellä istuimme suurien ikkunoiden edessä, kaupunki narskui katseiden alla. Kirnusimme, jälleen kerran, urbaania eksistentialismia; sitä, miten johonkin paikkaan ja sosiaaliseen ympäristöön syntyminen on pakko, mutta miten meille Helsinkiin muuttaminen on ollut tietoinen valinta.

Viittaukset, konjunktiot ja erilaisilla abstraktiotasoille leikittely tekevät tekstistä sidosteisen.

Tiivis hlbt-yhteisö ja siihen integroituminen ovat helpottaneet heittoa maailmaan/Helsinkiin. Ystävät ja tapahtumat tekevät Helsingistä sidosteisen. Voin ottaa kaupungin haltuun lingvistiikan peruskäsitteiden kautta - olen luonut tilaan merkityksiä ja viittauksia: tuolla oli yhdet legendaariset etkot, kaverin eksä asuu tuossa talossa, tuolta saa kaupungin parhaan espresson, tuolla olen pannut, tuolla söin huonoimman lounaan ikinä.

Eeva-Liisa Mannerin sanoin koti on paikka, jossa ihminen ymmärtää ympäristöään.