lauantai 8. tammikuuta 2011

2010 - Nothing to declare

Vuosi 2010 oli nopea vuosi, nopein tähänastisista. Keski-iän kulmakerroin näyttää kovin jyrkältä, jos nopeus on jatkossakin tätä luokkaa. Nopea ja helppo vuosi, etenkin ammatillisesti kehittävä, mutta myös erittäin vaativa. Olen istunut tuolilla ja tehnyt työtä kuin mattoa, sanoisi Saarikoski. Ja nauttinut keskinkertaisuuden armolahjasta. Paljo työmatkustaminen tuo näennäisen vapauden tunteen, vaikka päivät ovat minuuttipuuroa;  lentokenttäpäiväkirja on minulle rakas.

Olen ollut itselleni hyvä, vuosi vuodelta on enemmän aikaa, rahaa, mahdollisuuksia ja ymmärrystä nauttia sitä, mitä on matkoiltaan löytänyt. Töiden jälkeen saatan astua satunnaiseen ratikkaan ja päätyä Töölöön tai Punavuoreen divariin tai kahvilaan kirjoittamaan päiväkirjaa. Ratikan huojuessa risteyksissä olen huokoisen onnellinen - suosikkiristeykseni on Manskun ja Kaivokadun kulma aamuisin, kun aurinko nousee Stockmannin takaa. Oman ja toisten kasvun huomaa parhaiten ihmissuhteiden muutoksissa. Vuosi vuodelta opin erottamaan hyvät ja huonot ihmissuhteet entistä paremmin, köyhällä ei ole varaa huonoihin tunteisiin. Rakkaus ja rukkaset, aina kierrätettyjä.

Aktivistirintamalla vuosi oli tuulinen, tuulisia vuosia on vielä edessä. Setan kokemuskouluttajana huomasin, että ehkä on todellakin aika jättää skenen hyvin toimeentuleva yläviidennes oman onnensa ja Mastercardin varaan, ne jotka valittavat vääristä biiseistä ja kuohuviinistä, kun samaan aikaan teinit istuvat koulun vessoissa viiltelemässä itseään, koska ovat ihastuneet samaa sukupuolta olevaan luokkakaveriinsa.

Vuodenvaihteen biisinä on soinut hienohieno Tori Amos Featuring Damien Rice – The Power of Orange Knickers

1 kommentti:

  1. "ehkä on todellakin aika jättää skenen hyvin toimeentuleva yläviidennes oman onnensa ja Mastercardin varaan, ne jotka valittavat vääristä biiseistä ja kuohuviinistä, kun samaan aikaan teinit istuvat koulun vessoissa viiltelemässä itseään, koska ovat ihastuneet samaa sukupuolta olevaan luokkakaveriinsa."

    Kauniisti ja ytimekkäästi kiteytetty. Ne, jotka parjaavat "it gets better"-liikettä eivät ole koskaan joutuneet kohtaamaan sitä kuraa ja lokaa, jota vastaan liike on tehty. Nauraminen liikkeen videoille on taas kuin nauraisi hukutetuille kissanpennuille.

    VastaaPoista