"Parveke on rakennuksen seinästä ulkoneva - yleensä aidattu - tasanne, jonne tavallisesti johtaa ovi rakennuksen sisältä."
Pidän parvekkeella tai muulla vastaavalla jalustalla korkokongissä seisomisesta. Odotan huimauksen tunnetta. Tavoittelen asentoa, jossa veri alkaa kiertää, jaloissa, pikkuvarpaan alla, kadut ja talot tulevat lähelle. Tämä on korkokengien ja muiden korokkeiden, joille on itse noussut, tärkein tehtävä: mahdollisuus lähestyä itseään ja maailmaa toisesta näkökulmasta. Parhaimmillaan olen itseni ulkopuolella sisäpuolella yläpuolella.
"Ranskalaisella parvekkeella tarkoitetaan yleensä parveketta ilman tasannetta. Ranskalainen parveke sisältää yleensä vain rakennuksesta avautuvan oven sekä oven takana sijaitsevat, rakennukseen kiinnitetyt kaiteet."
Betoni kuluu. Kokoan maisemasta tasareunaisia pinoja: laastia, lasia, terästä. Rakentamattomat rakennukset ovat järjestyksessä mielessäni. Kadulta kuuluu askeleita, vertaan niitä omiini. Maalaan maisemaan, heijastuviin ikkunoihin, matalia pitkiä kaaria.
"Altaani eroaa parvekkeesta siinä, että se ei tukeudu talon rakenteisiin vaan on oman tukirakenteensa varassa."
Tartu minua vyötäröltä takaapäin, hitsaa rautaiset kaiteet ympärilleni. Horjuta uskoani puhuvaan subjektiin ja jaa minut käsilläsi keskeltä kahtia, niin kuin sirkuksien vanhat korkeahattuiset miehet sahaavat naisia. Korkojen kanssa samaan palaan jäävät heiluvat jalat ja alavatsaan paakkuuntuva halu, yläosaan pituudet, korkeudet ja suhteet erottava ajatus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti