maanantai 10. marraskuuta 2014

Der Kreis

Vinokinossa nähty palkittu dokumentti Der Kreis.  Olin jo varautunut nenäliinoin, mutta leffa oli yllätys.

Lihaa!

Kesäisenä Helsinki Pride-lehtenä tunnettu H-lehti ilmestyy nykyään myös talvella. Kirjoitin siihen kolumnin ja jutun Tom of Finlandin muusasta.

Vanhemman homomiehen ja nuoren heteron suhteita on ollut maailman sivu. Kuukausiliitteessä oli juuri juttu baletin Kenneth Greven ja Nurejevin suhteesta, Holappa ja Jouhki kirjoittivat matkastaan kirjan. 

Jännitteet, joiden päällä ihmissuhteet lepäävät silloin kun suhdetta ei voi selittää seksillä, kas siinäpä aihe.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Perusrautaa ja sekalaisia asioita


Anni Vuohijoki teki kovat tulokset pienessä painoluokassa.
Kurssilla Crossfit Hertsikassa

Pääsin hyvään voimanostotreenirinkiin, katsotaan mitä saadaan talven aikana aikaiseksi. Kahvakuulassa kisasuoristus kestää 10 minuuttia, voimanostossa noin 8 sekuntia - ihanaa, ei tule edes hiki ;)

Aikaa ei kyllä jää millekään muulle. Kaikenlaista kurssia pukkaa ovista ja ikkunoista, mielenkiintoista oppia kaikenlaista uutta asioista, jotka eivät muutama vuosi sitten olisi  kiinnostaneet lainkaan. Ruokaa ja syömistä joutuu miettimään, onneksi saa syödä paljon - food is not fuel.

Mielenkiintoista on myös miten tutustuu hyvin erilaisiin ihmisiin kuin mihin tavallisissa omissa ympyröissään törmäisi. Ihmisiin, joilla on esimerkiksi hyvin erilainen suhde kehoon, miten siinä toimitaan tai miten sukupuolta esitetään. Kaveripiirit kerrostuvat edellisten päälle.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Lihaa liitolle!


Jotain tekisi mieli.


Jotain tekisi mieli.
Huoltoasemalla tekee aina mieli jotakin, yllätystä, jota ei koskaan tule.

Saisio: Signaali

torstai 16. lokakuuta 2014

Arki


Tottuminen ei tunnu miltään.

Pekkanen: Pieniä kovia nuppuja

maanantai 6. lokakuuta 2014

Signaali

Kuten monelle muullekin, Saisio oli aikoinaan keskeinen hahmo, jonka kautta hahmotin yhteiskunnassa muuttunutta paikkaani.

Signaali 

"Hyviä tarinoita ei ole olemassakaan, on vain hyviä kertojia. Siinä koko teatteri, kirjallisuus, elokuva."

tiistai 30. syyskuuta 2014

"Saako mennä kovempaa, pliis?"

Käyn läpi vanhaa kahvakuulatreenipäiväkirjaa, joka näin jälkikäteen vaikuttaa oikeastaan tunnepäiväkirjalta. Parhaiten pärjää se, joka hengittää oikein ja jaksaa tarpoa heittelehtevien onnistumisten ja voipumisten suossa. Jos mieli väsyy, keho väsyy myös. Ensi talvena tehdäänkin sitten reilusti voimaa.
  • Ei kai tämä sen vaikeampaa ole. Seisotaan ja heilutellaan käsiä.
  • Lisää vaan tällaista kovaa menoa! Ei tunnu missään! Poika saunoo! Den glider in!
  • 14 rpm. 16 tuntuu leivokselta 20 jälkeen.
  • Jalat ja hengitys paremmin mukaan alusta asti eikä sitten vasta kun väsyttää.
  • Ihme pomppimista, kuin rusakko niityllä, vasen ok.
  • 14 rpm. Alkoi käsivarsissa tuntua. Ja nahkaa aristaa. Eväät loppu. Minä heikkenin. Näin näkyjäkin. Menin sekaisin.
  • Sai jo vähän pinnistää loppua kohti, kokonaisuus ns. tihi-treeni.
  • Rumaa, kamalaa ja vaikeaa!
  • Yläasento on huo-ju-va.
  • Ihan jees ollakseen työntö. En ehtinyt surra ja pohtia räkkiä. Ihmeitä jotenkin tapahtuu porukassa. Tosi jees. Lisää RAUTAA!
  • Aika epätasainen tahti ja viimeinen 30 sek. hamuilevaa, mutta en kuollut tai oksentanut. 10 rpm.
  • Sattumia ja kummallisuuksia alkaa ilmestyä kuvioihin sarjan loppupuolella.
  • Tiistaina tunsin oloni Atlakseksi, tänään en enää, vapaapäivän vaikutus on tuntuva + ylätaljahommia.
  • No sinne meni 10 tahtiin, samanlaista sössöä kuin aikaisemminkin.
  • Tää meni tosi hyvin 16 tahtiin, ei tuntunut missään, puuskutti mutta forkut ei menny jumiin. Mahtavaa, ei ollut mitään hätää!


torstai 25. syyskuuta 2014

Asioita, joista lapset tai aikuiset pitävät

Asioita, joista lapset pitävät: kepit, tikut, pikkukivet, strösselit, kierrepillit, lammikot, taskuun mahtuvat sattumat.

Asioita, joista aikuiset pitävät: ei eriparisukat, aatteet, toisten ihanammat kumppanit, saunavuoro, huomisen sään katsominen, hurjasti kiihdyttäen ohittaminen.

Cale Cafe

Portugalilainen kahvila jossa kaikki nauravat ja naisilla on punaista  huulipunaa. Odotin tunnin pastel del natan valmistumista, munia vatkattiin keittiössä ja uuni lämmitti tunnelmaa entisestään. Kannatti odottaa!

Lapinlahdenkatu 21



Nick Cave & The Bad Seeds – Far From Me - Live from KCRW

tiistai 23. syyskuuta 2014

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Päivän ajatus


Syksy. Tekee mieli kuunnella Kolmatta naista, kaivata jotain tai jotakuta, sitä aikaan liittyvää nimeämätöntä, josta ei koskaan saanut otetta; vaihtaa jo valittua paikkaa bussissa tai elämässä. Suunnitella suunnitelmia, joiden tietää jäävän kesken. Matala ja nopea valo, josta ei saa kiinni.

Kastetta tuulilasissa, mielin määrin kahvia.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Päivän lainasanat


Samuli Putro puhuu rakkaudesta jossain naistenlehdessä.