Käyn läpi vanhaa kahvakuulatreenipäiväkirjaa, joka näin jälkikäteen vaikuttaa oikeastaan tunnepäiväkirjalta. Parhaiten pärjää se, joka hengittää oikein ja jaksaa tarpoa heittelehtevien onnistumisten ja voipumisten suossa. Jos mieli väsyy, keho väsyy myös. Ensi talvena tehdäänkin sitten reilusti voimaa.
- Ei kai tämä sen vaikeampaa ole. Seisotaan ja heilutellaan käsiä.
- Lisää vaan tällaista kovaa menoa! Ei tunnu missään! Poika saunoo! Den glider in!
- 14 rpm. 16 tuntuu leivokselta 20 jälkeen.
- Jalat ja hengitys paremmin mukaan alusta asti eikä sitten vasta kun väsyttää.
- Ihme pomppimista, kuin rusakko niityllä, vasen ok.
- 14 rpm. Alkoi käsivarsissa tuntua. Ja nahkaa aristaa. Eväät loppu. Minä heikkenin. Näin näkyjäkin. Menin sekaisin.
- Sai jo vähän pinnistää loppua kohti, kokonaisuus ns. tihi-treeni.
- Rumaa, kamalaa ja vaikeaa!
- Yläasento on huo-ju-va.
- Ihan jees ollakseen työntö. En ehtinyt surra ja pohtia räkkiä. Ihmeitä jotenkin tapahtuu porukassa. Tosi jees. Lisää RAUTAA!
- Aika epätasainen tahti ja viimeinen 30 sek. hamuilevaa, mutta en kuollut tai oksentanut. 10 rpm.
- Sattumia ja kummallisuuksia alkaa ilmestyä kuvioihin sarjan loppupuolella.
- Tiistaina tunsin oloni Atlakseksi, tänään en enää, vapaapäivän vaikutus on tuntuva + ylätaljahommia.
- No sinne meni 10 tahtiin, samanlaista sössöä kuin aikaisemminkin.
- Tää meni tosi hyvin 16 tahtiin, ei tuntunut missään, puuskutti mutta forkut ei menny jumiin. Mahtavaa, ei ollut mitään hätää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti