Tammikuun mitat - woah!

16 kg x  4 liikettä x 45 sek x 10 sarjaa ilman palautuksia!

Tekniikkaharjoituksia 48 kilon hiekkasäkillä!

Hain kellarista farkut, jotka mahtuivat viimeksi 2007 päälle.

Juoksen tänä vuonna puolikkaan, jossain vaiheessa. Ihan sama meneekö yli vai alle 2 tuntia, juoksen 20 kilometriä putkeen.

***

Aikoinaan ajattelin, että paluu liikkuvaisempaan elämäntapaan on seuraava iso haaste ja projekti valmistumisen ja työelämän vakiintumisen jälkeen. Nyt voin jo ajatella, että taas onnistuin, tässäkin!

K-junassa kysyttiin, lähtisikö "Tiina Lillak" yö-Mäkkärille. Älä mee niin kovaa, se huusi asemalta perään.

Haaveisto

Haaveisto (haaveyksikkö): Haaveiden suurin yhtymä, joukko-osasto. Haaveisto jakaantuu edelleen toiveisiin, unelmiin, joskus visioihin tai fantasioihin. Toisinaan voi myös särkyä tai vaikuttaa epärealistiselta. Haaveiston komentajana toimii Arvo. Liittyy usein tavoitteisiin, nuoruuteen, parempaan maailmaan, salaisuuksiin tai purjehtimiseen. 

"Hän joka kotona odottaa"

Oho, lipsahti!

***

Tulin äsken treeneistä. Kuuntelin sivusta, kun osa porukasta - niistä, joiden seurassa tunnen oloni aina ulkopuoliseksi - vitsaili siitä, millainen Haaviston Suomi olisi.

Silloin taas muistin, miksi äänestän ja marssin. 

Mietin miltä mahtaisia tuntua elää elämää, jossa valmistellaan, silitellään ja ruokitaan rakenteita, joita ei koskaan tarvitse kyseenalaistaa. Odotellaan vaan.

(Äänestys) päivän ajatus

"Vain toinen voisi kirjoittaa minun romaanini"

Barthes

Lause on Tommi Melenderin kirjan Lohtu alkusivuilta - hieno, hieno, hieno kirja. Tämän tyylisten kirjojen kirjoittajilla on yleensä kihara tukka, mutta olkoon Tommi poikkeus.

Kirja on kaikille, joita kakkonen kiinnostaa, heille joita kiinnostaa peilit, toiseus, toiset ja The Significant Other, ylipäätään kaikki vieressä, sivussa ja ohessa oleva ja tapahtuva.

Näin presidentinvaalien alla mieleen jäi pyörimään lause, kuinka olemme sairastuneet toivoon: alituiseen, jumittavaan mielitekoon, jossa huomenna on aina paremmin.

Ei ole, loputon toivo lienee mahdollista, mutta ei kasvu.

ei voi ihmisellä olla näin kaunista leukaa!

Vapaus, ihra ja biceps brachii

Olen törmännyt uudenlaiseen esteeseen, jonka olemassaolosta en tiennyt aikaisemmin mitään!

Olen siis harrastanut kuulaa muutaman kuukauden, ja todennut että laji sopii minulle mainiosti. Juoksemalla en pärjää, mutta voimaa vaativissa liikkeissä olen hyvä. Tunnen suurta mielihyvää siitä, että treenaan yhtä isoilla kuulilla kuin pienet miehet, että saan minuutissa enemmän tempauksia aikaiseksi. Iltaisin peiton alla tunnustelen vähitellen hahmottuvaa pitkää reisilihasta, se alkaa jo erottua. 

Enemmän tai vähemmän leikilläni olen miettinyt, alkaisinko harrastaa lajia tavoiteellisemmin. Kolmekymppiseksi asti treenasin koko ikäni, tiedän mitä on harjoitella pitkäjänteisesti, vuosi toisensa perään ja kuluttaa siihen kaikki aika ja raha. Kertoessani suunnitelmista siihen on vastattu hersyvällä naurulla - en vieläkään tiedä miksi  - tai kauhulla: "Ei, älä nyt vaan ala mitään lihaksia kasvattamaan!"

Yksi uusi naisena olemisen raja on tullut vastaan. 

Nainen voi siis olla läski, se on yhtäältä tavallista, toisaalta edelleen tabu. Nainen voi myös olla draama queen, todellinen bitch, paiskoa ovia ja nakella niskoja. Tällainenkin kuuluu naisten kategoriaan: "Sillä on varmaan menkat alkamassa". Parasta olisi, jos nainen olisi naisellisella tavalla laiha ja timmi, eli sopivista paikoista treenattu - liiallinen haba hämmentää.

Samalla tavoin kuin hento ja naismainen mies on uhka toiselle miehelle - hän rikkoo jär-jes-tyk-sen - reilusti lihaksikas  (ei timmi, treenattu tai hyvännäköinen, vaan nimenomaan lihaksikas) nainen on uhka naiskategorialle. Feminiininen maskuliinisuus [sic!] tuottaa vaivaantunutta visuaalisuutta, jota on vaikea "lukea".

No, helmikuussa venytetään monia rajoja: samana viikonloppuna Helsinki Burlesque festarit ja kuulatekniikkakurssi. Hikeä, glitteriä ja kuolaa!