perjantai 2. heinäkuuta 2010

Prideviikko: perjantai 2.7.2010 Naistenbileet: "Voi kuulkas pojat, hunajapurkki on tänään teiltä kiinni"







Kaivon poket saivat kiitosta. Pilke silmäkulmassa he käännyttivät miesjoukkoja sanomalla: "Tiedättekös, täällä on tänään naistenbileet. Hunajapurkki on teiltä tänään kiinni. Huomenna sitten uudestan." Jätkät lähtivät hymyssä suin sen sijaan että olisivat jääneet vastustamaan kieltoa.


Lola Vanilla


Prinssit, suoraan Suomen Turusta.


Prinssit toivoivat välispiikissään, että toivottavasti jatkossa nämäkin bileet olisi nimetty joksikin muuksi kuin naistenbileiksi ja olisivat avoimia kaikille sukupuolille.

En ole samaa mieltä.

Naistenbileet ovat ainoa vain naisille suunnattu tapahtuma koko prideviikolla, yli 60 tapahtuman joukosta. Bileitä ei tehdä pelkästään akateemiselle, sukupuolentutkimuksen ja pervoilun peruskurssit käyneelle, kovaääniselle, mutta vähälukuiselle (queerille) joukolle.  Bileet ovat myös niille (maakuntien) naisille, joille tapahtuma saattaa olla vuoden ainoa paikka juhlia toisten (naisista pitävien) naisten kanssa. Näen ovipoliitikan vaatimuksessa suuria alueellisia eroja, lisäksi se on myös sukupolvikysymys. Kuulen vaatessa avata naistenbileet 'kaikille sukupuolille' hyvinkoulutetun helsinkiläisen nuoren naisen äänen, naisen, joka on on todennäköisesti saanut olla ja toteuttaa sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan eri tavalla kuin muilla paikkakunnilla, muina aikoina. 

Prinssit ja tietyt ryhmittymät toivovat tietynlaista ovi- ja nimeämispolitiikkaa, järjestäjänä kohtaan myös sen kolikon toisen puolen - yleensä hieman vanhemman lesbon, joka on tullut naistenbileisiin, on pettynyt ja raivoissaan, koska sisälle on päästetty naisseurueessa yksittäisiä miehiä. He ovat naisia, jotka muistavat toisenlaisen ajan.  Naisia, jotka yksinkertaisesti haluavat juhlia naisten kanssa on huomattavasti enemmän kuin 'Butlerin lukeneita': he ovat perinteisiä priden kävijöitä, joilla salit täytetään, eivätkä he pidä itsestään kovaa ääntä. Transihmisiä tai tiittejä suvaitaan käsittääkseni naisten puolelta hyvin

Ovipolitiikka, tuo kaupungin suurin politiikan muoto, on mennyt koko ajan väljempään suuntaan. Naistenbileet ovat massatapahtuma, jossa soitetaan Madonnaa ja Lady Gagaa. Järjestäjänä minua kiinnostaa myös viisinumeroisen juomatakuun täyttyminen ja hyvät katteet, joilla rahoitetaan viikon muita tapahtumia.

Naistenbileet ovat kolmessa vuodessa kasvaneet ja niitä on kasvatettu, kävijämäärä on kolminkertaistunut ja tänäkin vuonna ne olivat kulkueen jälkeen kävijämääriltään suurin yksittäinen tapahtuma. Suurempaa ravintolaa kuin Kaivohuone ei Helsingistä enää edes löydy. 


Pointtini on, että sukupuoli tuottaa monille edelleen tärkeän eronteon. Tästä kertoo myös se, että ensimmäistä kertaa järjestetyt miestenbileet onnistuivat yli kaikkien odotusten. 

Mielenkiintoista on erityisesti se, ettei miestenbileitä kohtaan ole suunnattu samanlaista kritiikkiä sukupuoleen perustuvasta ovipolitiikasta kuin naistenbileitä kohtaan. Kysyin tätä vielä erikseen bileiden järjestäjiltä. Että naiset toivottavat miehet tervetulleiksi omiin tiloihinsa, mutta ovatko naiset yhtä tervetulleita miesten huoneisiin? Kuinka monta kertaa olen eräässä kuuluisassa homoravintolassa kuulut, että p**n*k**  v*tt**n täältä s**t*n*n lesbot? Olisiko syynä se, että suomalaista angstista ja/tai akateemista seksuaali- ja sukupuolipoliitiikkaa ja -tiedettä tekevät lähinnä naiset eli lesbot? Olen samaa mieltä yhden panelistin kanssa siitä, että naiset tekevät kaikesta niin poliittista, että hauskanpito unohtuu.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että naistenbileiden rinnalle tulee sukupuoliliudentuneita bileitä. (Mietin vain sukupuolijakaumaa niissäkin bileissä - lähinnä naisia?) En kannata dikotomista sukupuolta, mutta en usko myöskään täydelliseen sukupuolettomuuteen: haluan nauttia sukupuolestani. Enkä halua luopua siitä kallisarvoisesta  tilasta, jonka naiset ovat (näissä bileissä) ottaneet. 

Te, jotka haluatte luopua tästä sukupuolittuneesta tilasta - kertokaa missä on esim. kaupungilla naisten tila? Missä ovat naisten 'omat huoneet'? 

Niin kaukana ei ole aika, jolloin omaa tilaa ei ollut tämänkään vertaa.

Olen naistenbileistä tositosi ylpeä.



Tykkään tästä kuvasta.It says: Me, my heels, and my attitude.




torstai 1. heinäkuuta 2010

Pride-viikko: torstai 1.7.2010

Ratikoissa mainostettiin perjantain suosituimpia bileitä: Priden naistenbileet!


Manalassa loistavaa (heteroiden tekemää) stand uppi suomeksi ja englanniksi.
Kaikkien paitsi yhden britin piti tuoda esiin oma seksuaalinen suuntautumisensa. 
Lisäksi huomasi, että moni tasapainoili sen kanssa, kuinka kovaa läppää voi homoista heittää - me olisimme kestäneet kovempaakin!

Loistava iranilainen mies, muslimi, joka väänsi vitsiä Kelasta, sossusta, bussi- ja pitsakuskeista.
Nauroin niin, että pää tuli kipeäksi.



Sinne jäi punkbileneitsyys, yli kolmekymppisenä Pride goes punk - klubille Kutoselle. Ei sattunut yhtään.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Pride-viikko: ke 30.6.2010

Piilomainontaa aseman lattialla.





Keskustelutilaisuudessa oli rento tunnelma.



Ulla ja Paavo haastattelivat Lilu Nissistä. En koskaan ole tullut ajatelleeksi, että on ollut aika, jolloin naisten on täytynyt odottaa seinäkukkasena niin kauan, että mies on tullut hakemaan tanssimaan.



Kaisaniemen lavatanssit olivat jälleen kerta kaikkiaan hienot. Mietin, että heteropareilla on aina selvää, kumpi vie - mutta entä homoparit? Jotkut selvästi neuvottelivat lattialla, toisille roolijako oli itsestään selvä.






Helsingin kaupunki on tullut rohkeasti ulos virastotalosta!


tiistai 29. kesäkuuta 2010

Pride-viikko: ma 28.6.2010


Pride-viikon avajaiset Kolmen Sepän aukiolla, Helsingin Seudun Setan pj Kerttu Tarjamo


Ulkoministeri Alexander Stubb ja punaiset kengät. 
Niin tuli sekin  päivä, kun kehuin kokoomuspoliitikkoa: 
rento, asiallinen, hauska puhe!




Helsingin kaupunginjohtaja, pormestari Jussi Pajunen


Pride-liputus kaupungintalon edessä. Nämä ovat ne liput, joita aina ihailin Tukholman pridella.


Kaupunginjohtajan vastaanotto 


Pride-klubilla Irma: "Mun esikuvia ovat kaikki ne ihmiset, jotka uskaltavat rakastaa."


Pride-klubi Hansu ja Pirre


~


lauantai 26. kesäkuuta 2010

Juhannus 2010




Kaupunki on ollut minulle hyvä, mutta kaipasin jo luontoon, pitkästä aikaa.
Kaipasin tuntuvia asioita: veden massaa ympärilläni, pistelevää vihreyttä painoni alla, aamuja, jotka voi aloittaa oluella tai muulla yhtä kevyellä. Mahdollisuutta nähdä pieniä villieläimiä, kuten oravia ja pikkulintuja, väsyneiden duunareiden ja bussinkuljettajien sijaan.

~~

Nämä ovat polkuja
joita syntyy
kun usein mennään samasta kohdasta:
minä olen luonnon tapahtuma.
Tai miten joelle syntyy uoma.

- Saarikoski

torstai 24. kesäkuuta 2010

Halosenniemi


Pekka Halonen Tuusulan Halosenniemessä: "Taiteen tehtävä on luoda rauhaa eikä toimia juuriharjan tavoin."

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010


The best actors do not let the wheels show.
- Milan Kundera

It's the squeaky wheel that gets the grease.