perjantai 10. huhtikuuta 2015

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kohta olen niin vanha kuin aina olen ollut.

Talot ja ihmiset ja puut arkkitehdin piirtämiä.
Kahvilan ikkunasta näkee kaiken.
Kohta olen niin vanha kuin aina olen ollut.
Rupean tutkimaan ominaisuuksieni historiaa.

Saarikoski

"... sun suhde valtaan on tyypillisen kolmevitosen tasolla"

Oltakoon Sarasvuosta mitä mieltä tahansa, tämä juttu osoittaa monia polkuja häpeän ja vallan suhteesta 

maanantai 30. maaliskuuta 2015

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Jotain toista

Aika on mennyt peruskuntokauden aloituksessa, motivaatiota syö, kun maksimit on entisiä lämmittelypainoja, ehkä tilanne korjaantuu kesään mennessä.

Q-teatteri on tehnyt monta hyvää esitystä peräjälkeen, eikä Jotain toista ole pettymys. Katso tämä! 
Se jää vähän harmittamaan, että kaikessa pohdinnassaankin naisen halu esitetään keskustelevana, siveänä ja poukkoilevana - vain miehen (Tommi Korpela) kanssa voi tapahtua yllätyksiä seksin aikana? Miksi tässäkään ei esitetä naisen suoraviivaista, alleviivaavaa tai alistavaa halua? Höh.  
Kuva: Q-teatteri, Jotain toista

Viimeisin Granta (kahdesti vuodessa ilmestyvä aikakauskirja, kansainvälinen konsepti) käsittelee seksiä, joukossa teksti myös Jeanette Wintersonilta. 


torstai 26. maaliskuuta 2015

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Vuoden elokuva - Ida

Kyllä, vuoden 2015 elokuva tulee tänä vuonna aikaisin. Katson tämän ehkä toisenkin kerran, jolloin voi katsoa vain kuvien valoa.

torstai 12. helmikuuta 2015

Länsiulapanniemi 1.2.2015


Tule, satamassa on hieno sumu

Lahden kaupunginteatterin Kaksi naista ja meri oli pettymys. Se sai Hesarissa hienon arvostelun(?), mutta paikan päällä oli naamaa väänteleviä näyttelijöitä ja paukkupyssyjä - ja bussilla tullut yleisö, joka ei tiennyt, miten teatterissa käyttäydytään.

Lavastus oli hieno. Harmi, ettei itse teos yltänyt samalla tasolle lavastuksesta tekemämme analyysin kanssa.

perjantai 6. helmikuuta 2015

White God

Tämä on hieno, joskin mustavalkoinen elokuva. Ei koiraihmisille eikä koirapelkoisille.


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Keinuva Turku

"Tuntui hyvältä pyyhkäistä suortuvat hänen kasvoiltaan tai nähdä tuulen tekevän niin."

Luin Riku Korhosen Lääkäriromaanin ja aloin haluta Turkuun.






Olen löytänyt ulottuvuuteni.


Ajatus naistenlehden sivulta.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Aikaa ja tilaa

Nämä kannattaa katsoa nyt: Elina Brotherus galleria Amassa ja Taidehallissa Hietasen ja Niemelän Chaos and Beauty.

Wilco: How to Fight Loneliness