maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannus 2015




Oppi rakkaudesta

"Ihminen ei ole omavarainen saari." 
"Yksin olemisen taitoon kuuluu kyky asettaa toiset sopivan etäisyyden päähän." 

Todella hieno kirja rakkaudesta - tai ihmisenä olosta. Teologisen tämän vuoden pääsykoekrija.


lauantai 13. kesäkuuta 2015

I'd go gay for you!

Ehkä kaikkien aikojen suloisin Pride-biisi 

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Juokse, laukkaa, hengitä

Kuunnelmat ovat olleet to-do -listalla, pitkään, kerrankin niihin(kin) on aikaa.
Alkajaisiksi valikoitui trilogia Juokse, laukkaa, hengitä, kas mikä sattuma.

"Minä olen saanut sen elämän, jonka halusinkin. Minä olen rakastanut sitä hetkeä, jona lähtö hyväksytään ja me kaikki kiihdytämme. Me löydämme oman uomamme, me kuuntelemme laumaa. Me emme runno, mutta me yritämme, sillä pienen hetken kaikki on mahdollista."




maanantai 8. kesäkuuta 2015

Some of the secrets @ The Cock


Touch me and purify, and shew
Some of the secrets I would know 

Gerard Manley Hopkins


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Sex and the Machine

2 kuukauden kesäloma alkoi iloisen homopornotähti Dale Cooperin jutustelulla siitä, mikä on kuuminta seksin, teknologian ja pelaamisen risteyskohdissa @ Wonderlust.

Ja kyllä, näissä peleissä on kyse iloisesta ja yhteisymmärrykseen perustuvasta 'seksistä', omien rajojen tunnistamisesta ja halujen artikuloinnista.

"Your submissive collapsed from exhaustion"Hurt Me Plenty 
Realistic Kissing Simulator 
Tongue-in-cheek: Orgasm Simulator 
For gay dating: Coming Out On Top
Safe places for furries and other contours: Furcadia

Kaukosuhteisiin: Kiiroo

Make Love Not Porn 

2000-luvun Uma Aaltonen: Oh Joy Sex Toy 

Kysymyksiä tavoitteelliselle treenaajalle @ Optimal Performance Center

Uusi ohjelma menossa - pelottaa lähteä salille, kun en tiedä miten kävelen sieltä pois.

Alla kysymyksiä tavoitteelliselle treenaajalle OP:n Heikin luennolta - harjoittelun tilalle voi vaihtaa sanan parisuhde tai työsuhde. 

torstai 4. kesäkuuta 2015

Menovinkki: Wonderlust

Lust 
  • Intense sexual desire
  • An overwhelming desire or craving, a lust for power
  • Intense eagerness or enthusiasm, a lust for life
  • Obselete pleasure, relish
Monimuotoista ja tiedostavaa seksiä juhliva minifestivaali Helsingissä: Wonderlust

I want a little sugar in my bowl