Meillä on Suomessa muutama kansallinen tarina urheiluun.
Ensimmäisessä tarinassa suorittaja-voittaja saapuu hikisenä, räkä poskella maaliin ja kaatuu siniristilippuun kääriytyneenä hankeen. Itsensä voittaminen (voiko taistella itseään vastaan?) on raskasta, kun koko matka pitää hiihtää tuntematon sotilas olalla. Palkintopallilla ollaan heteroita ja otetaan pipo pois päästä, koska voittajat ovat heteroita.
Toinen tarina on hyvinvoinnin ja terveyden tarina. Sitä kerrotaan kestävyyslajien keskuudessa - pidetään itsestä hyvää huolta juoksemalla metsissä eikä sairastuta kakkostyypin biabetekseen.
Kolmannessa tarinassa pääpaino on kauneudessa, tehdään itsestä kaunis, pitkiä sarjoja pienillä painoilla. Minä rakennetaan katsottavaksi, itsen ja muiden.
Sitten on vielä erityislahjakkuuksien tarina, niiden, joille ei suotu keskinkertaisuuden armolahjaa. Nuorten keskuudessa ja lautailulajeissa alkaa ehkä viritä myös yhdessä tekemisen ja tsemppaamisen urheilu.
Optimal Performancen Jonin videolla Lift Me Upin Kirsillä on mielenkiintoinen ajatus urheiluun: entä jos tavoiteltavaa onkin vain puhdas liike, sellaisenaan kiinnostava, että tavoitteena onkin on päästä pois itsestään eikä vain välillisesti rakentaa sitä, ulottua jonnekin itsensä ulkopuolelle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti