Lasten oleminen on kiivasta, perustavanlaatuisesti toisenlaista kuin aikuisten. Elämä on huokoista, kaikista heidän aukoistaan tihkuu jotain, pissaa, räkää, kysymyksiä, näkökulmia. Ajatus ei keskity yhteen pisteeseen, vaan maailmaantulokulma on vähintään 180 astetta.
Jatkuvaa kirmailua, painimista, haastamista. Laukka-askeleita.
"Minäminäminä, minä tuun mukaan!"
Maailma on täynnä, missään ei ole tyhjää, kaikkialla on mahdollisuuksia.
"Katsokatso, oon täällä asti!"
Matalalla roikkuvat hedelmät eivät heitä kiinnosta, vaan oksat!
"Mulla on silmät kiinni, katso!"
Vanhusten huomio on rajallinen ja kapea; onko salaatin tomaateista poistettu kanta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti