Metsän hiljaisuuteen

Olen kuin tyhmä hirvi
joka näkee kuvansa vedestä
ja luulee hukkuneensa.

Tai mitä se luulee?
Ehkä se näkee siellä toisen hirven.

Mutta sillä ei ole kovin paljon eroa.
Minun on tultava siksi mikä olen
eikä siksi mikä luulen olevani
tai mikä tahtoisin olla;
ei myöskään siksi mikä sinä olet (tai se toinen);

tämä minun tulemiseni on hidasta riisuutumista:
jättää yksilöllisyyden vaatteet
yhteisyyden rannalle ja uida,

minun on aina uitava ylitse, aina toista rantaa kohti;
näin jo kerran anonyymin varjoni
                   kiipeävän jyrkännettä ylös
ja häviävän metsän hiljaisuuteen, palaamatta.

***

Manner, Manner, minun mantereeni.