Anal Thunder - Takaisin luontoon!

Ihmisen psyko-seksuaalis-sosiaalisessa kehitys alkaa oraalisesta vaiheesta jatkuen anaaliseen vaiheeseen noin 2 - 3-vuotiaana. Nautintoa ei tuotakaan enää pelkästään se, mitä menee sisään, vaan myös se mitä tulee ulos: hallinnan, kontrollin ja pidättämisen tunne alkaa tuottaa mielihyvää: "Minä voin hallita maailmaa!". Itsenäistyminen alkaa ja kehitysvaiheiden kriisien kautta onnekkaimmat päätyvät aikuisen kypsään genitaalivaiheeseen.

***

Laadullinen (teksti)analyysi etenee ominaisuuksien luomisesta ja kategorisoimisesta suhteen ja näkökulman kautta muodostettuun tarinalinjaan.

***

Kun nämä kaksi yhdistetään puhkijyystetyn homokeskustelun kontekstissa, päädyn samanlaiseen ajatukseen kuin Jenny ansiokkaassa kirjoituksessaan: homoudessa ahdistaa eniten anaaliseksi, eli tahraantumisen mahdollisuus homoseksuaalisten "taipumusten" harjoittamisen yhteydessä. En lähde tarkastelemaan anaaliseksiä "luonnollisen", tuottavan seksuaalisuuden näkökulmasta, vaan kulttuurisesti tuotetun kategorian, likaisuuden, kehyksessä.

Sillä liasta ja kakasta nyt on puhuttu, Uudesta Suomesta poistettu Jääskeläisen postaus osui maaliin ja tavoitti kaikki ruskean reiän ritalit. Homoseksuaaleille on tuotettu lopun viime aikojen teksteissä erilaisia ominaisuuksia kuten ei-ehjä, rikkinäinen, häiriöinen, syntinen, saastainen, likainen. Ominaisuuksien tuottaminen on dikotomista - sellaisia me ihmiset olemme ajattelussamme - ominaisuus on jotain suhteessa Toiseen, näiden sanojen ja ominaisuuksien valossa ehjään puhtauteen. Likainen on (ollut) kulttuurisesti lähellä kiellettyä. Kiellettyä taas on lähellä vaaraa. Tämä ajatus on pitänyt liskoaivoilla toimivan ihmiskunnan elossa: likainen on vaarallinen on kiellettyä: punaisia sieniä ei saa syödä.

Puhtautta voi puolustaa hygienialla - se oli loistava argumentti aikoja sitten, jolloin lika todellakin oli vaarallista.

2010-luvulla tilanne on toinen. Likaisuutta voi määritellä myös kulttuurisena ja symbolisena, tuotettuna kategoriana, sillä ei kemiassa ole likaa, on vain ainetta, mahdollisesti väärässä paikassa, esimerkiksi kastiketta kauluksella. Tahrat tai tahraantuneet/likaantuneet asiat eivät sinällään ole inhottavia, vaan likaisuus ja siihen liittyvä inhottavuus on kulttuurisesti opittua ja tuotettua  (Kuinka kuulenkaan tässä lauseessa erään vinosti hymyilevän kultakutrin vakuutuksen siitä, että kyllä homoseksuaaliset ihmiset ovat arvokkaita ihmisiä, mutta taipumuksia ei saisi toteuttaa, ts. luopua hallinnasta ja kontrollista.) Likaisuus on  symbolista, se määritellään suhteessa oletettuun puhtauteen - ts. homous määritellään suhteessa oletettuun ehjään ja puhtaaseen heteroseksuaalisuuteen. Dikotomisissa luokituksissa, eli elämää ja kulttuuria ylläpitävissä järjestyksissä, lika (eli homous) "sotkee" kuviot, se jää jonnekin pyhän ja profaanin, sallitun ja kielletyn, välille.  - tämä on se näkökulma, josta homopuhetta on tuotettu: suhde homoseksuaaleihin on luotu likaisuuden vs. puhtauden näkökulmasta. Puhtaus on seremoniallista ja rituaalista, se liittyy järjestyksen luomiseen, jonka lika rikkoo.

Jos lika on opittua ja symbolista, millä tavoin puhtaus on parempaa kuin epäpuhtaus? Mikä on puhtauden/heteroseksuaalisuuden  oikeutus, jos lika ei luonnollisesti tarkoita vaaraa? Tuottaako puhtauden tavoittelu mielihyvää siksi, että olemalla puhdas tulee samalla todistaneeksi itsensä hallinnan?

***

En vaikutu keskustelusta, jossa argumentoinnin taso liikkuu jossain punaisten sienien tasolla. Lian ja homoseksuaalisuuden suhde on minulle yhtä arbitraarinen kuin mikä tahansa luonnosta poimittu ja symbolisen kulttuurin piiriin pakotettu, käsitteellisen ajattelun tasot sotkeva  kakkakikkare.

Ajan paljon taksilla, usein lentokentällä. "Mennään kakkoseen" saatan sanoa määränpääksi. Jotkut tajuavat ja hymyilevät peilin kautta takapenkille. 80-luvun kulttiteoksessa, Härkösen Häräntappoaseessa sanotaan: Ihminen on onnellisimmillaan, kun hänen ruumiinaukoistaan tulee jotain ulos tai niihin työnnetään jotain.