torstai 1. huhtikuuta 2010

Laihduttaminen on so 15 minutes ago!

Painonsa kanssa kamppaileville suosittelen Manskun Lääkärikeskuksessa päivystävää Sirkka Parviaista! Tänään kävin Stamina Trainer'sissä Stadionilla mittauttamassa kehostani kaiken - ja sain tietää mm. että luumassaa minussa on alle 4 kiloa, vasemmassa jalassa on enemmän nestettä kuin oikeassa ja lihaksia minulla on huomattavan paljon. Pienellä treenaamisella minusta tulisi nopeasti Kike Elomaa. No, kertoi se myös rasvaluvut, ja sen, missä rasvaa on...

Laihduttaminen on so 15 minutes ago! Laihdutettaessa kilot saattavat lähteä 60 %:sti lihaksista ja esim. Painonvartijoiden 5 vuoden seurannan lääketieteelliset tulokset ovat huonoja, koska ihmiset lihovat entistä hurjempiin lukuihin pudotettuaan painoa nopeasti (tätä ei kerrota niiden moniväriesitteissä). Been there, done that.

Ihmiselle kehittyy kohdussa! halu makeaan - se oli tuhansia vuosia sitten tärkeää, jotta osasi välttää karvaita eli vaarallisia kasveja. Nykyajan kohdussa eli Stockalla alkaa työvuoroja niin, että työntekijät tulevat hyllyttämään suklaapatukoita, jotta ne ovat valmiina odottamassa töitään lopettavia kansalaisia klo 15-17 välillä.

Meille on iskostettu päähän lautasmalli, joka sekin on jo vanhentunut käsitys ravinnosta. Uusinta tutkimustietoa esim. hiilihydraateista ei vaan sulateta, koska se mullistaisi koko suomalaisen/länsimaisen elintarviketuotannon. Ei ole kysymys pelkästään yksilöllisistä, vaan pikemminkin kulttuurisista valinnoista - ruoka jos mikä on kulttuuria.


Laihtuminen on pelkkä vääjäämätön seuraus oikeista valinnoista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti