"Kyllä se on hullu joka Helsingistä pyrkii muualle. Täällä on maat ja meret ja merenkalliot ja yksinäisyys ja elämä ja mitä vaan. Taiteilijailo, elämänvoima ja siveellinen selkäranka kasvavat minussa vallan kilpaa."
Minun villieläimeni eivät karju
häkkeihin vangittuina.
Ne vääntävät kalterit mutkalle
ja ryntäävät ulos häkeistään.
Ne naivat ja masturboivat, ne
vetävät käteen ja metsästävät toisiaan.
Ne tanssivat soidintansseja,
ne käyvät päälle ja naivat.
Minun villieläimeni naivat.
Tiina Pystynen: Ihminen tunkee kirjoituksesta lihana ulos
"Koirassa seuralaisena on se hyvä puoli, että sen voi tehdä onnelliseksi. Se pyytää niin yksinkertaisia asioita, sen ego on niin rajallinen. Jossakin vaiheessa naiset ovat saattaneet olla samankaltaisessa tilanteessa - lähellä kotieläintä. Epäilemättä siinä oli eräänlaista kotoista onnea, joka liittyy meille niin käsittämättömään tilanteeseen; nautintoa toimivan ja tarkoituksenmukaisen organismin muotoutumisesta, jonka tarkoituksena oli toimittaa rajallinen sarja tehtäviä, jotka toistuivat samanlaisia päivästä toiseen..."
Minulla on ikävä sinua, rakas blogini, mutta kun on niin paljon muuta. Aivokapasiteetti joutuu pinnistelemään, että selviää edes päivistä ja työpäivien teksteistä - bloggaaminen vaatii venyvää hitautta ja löysyyttä.
A single man. Odotin elokuvalta enemmän. Merkittäväksi sen tekee se, että siinä on kuvattu homosuhde erilaisessa diskurssissa: ei lihavan tumpelon sivuroolissa, ei trendikkään sisustajan stailausvinkkinä, vaan yksinkertaisesti kauniina.
"There are many forms of love and affection, some people can spend their whole lives together without knowing each other’s names. Naming is a difficult and time-consuming process; it concerns essences, and it means power. But on wild nights who can call you home? Only the one who knows your name."