Miltä meri näyttää? Mikä viehättää rannalla kulkijaa? Onko toista yhtä symbolista paikkaa kuin meren ranta? Sivistys, kauppa ja kulttuurit, kaikki ovat kulkeneet merien ja satamien kautta. Meri kuvataan usein elämän alkulähteenä; tässä iässä aallot nostavat jo rannalle alitajunnan syvistä kerroksista muistoja ja tarinoita. Mitä aallot ovat muuta kuin jatkuvuuden ja toiveikkuuden vertauskuvia?
Rannalla annan silmien levätä sinisin ja vihreän sävyissä, annan veden virrata varpaiden ja ajatusten läpi. Aika meren rannalla on hidasta, minulla on aikaa tuntea yksinkertaisia, puhtaita ja aitoja tunteita. Olla rauhassa itsensä kanssa, kaiken sen kollektiivisen tiedon äärellä, jota meri syvänteineen symboloi. Kirkasta vettä, sameaa vettä, pyörteitä ja virtauksia. Nousuvettä ja laskuvettä, Kuun ja Auringon vetovoimaa. Rannalla ei tarvitse etsiä, vaan ottaa vastaan, antaa veden ympäröidä, kiehtoa ja hyväillä.
Merelle katseleminen on eri asia kuin meren katseleminen. Meren katseleminen on itsensä kanssa purjehtimista, muistelemista kompassin kanssa. Merelle katseleminen on odottamista. Haaveet, haaveet, tulkaa takaisin, huusin, mutta meri vastasi, että kaikki oli jo jalkojeni juuressa.
Kuinka katson merta ja merelle kertoo myös siitä tavasta, jolla katson itseäni – veteen Narkissoskin katsoi. Mitä näkisi meri, jos rannalle katsoisi? Kuinka kevyt tai painava haluan olla, haluanko upota tiedostamattomaan pohjaan vai kellua laineilla, haluanko pitää kaksin käsin ruorista vai antaa tuulten viedä? Haluanko purjehtia tyynellä ja karttaa myrskyjä ja virtauksia – tietäen ettei tyyni meri tee taitavaa purjehtijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti