Luin Ilona Rauhalan kirjan Kokonaiseksi. Omista lähtökohdistaan Ilona kertoo, kuinka perhe muutti Ruotsiin. Kolmevuotias Ilona opetteli jo Suomessa "sianruotsia" saadakseen nopeasti uusia kavereita. Villi ja estoton tyttö juoksee uppsalalaiselle hiekkalaatikolle ja alkaa puhua keksimäänsä kieltä. Muut lapset kääntyvät, katsovat ja lähtevät pois.
Vanhemmat muistelivat tapahtumaa vitsinä, ja vasta paljon myöhemmin Ilona ymmärsi että tapahtuma oli ollut hänelle traaginen ja traumaattinen.
Tuskin kukaan ihminen selviää lapsuudestaan ilman kolhuja. Pikemminkin kyse lienee siitä, miten pystyy oivaltamaan ja käsittelemään (tiedostamattomia?) lapsuuden kokemuksiaan - kuinka tietoisia valintoja haluaa elämässään tehdä. En usko, että tulevaisuutemme on kirjoitettu lapsuudessa valmiiksi, mutta ihmiset kaipaavat ja tekevät sitä, mikä on heille tuttua.
Leivoin nuorena mielelläni. Sain kuulla olevani hyvä tyttö, kun 80-luvun omakotitalo täyttyi pullantuoksusta. Suorittamalla ja toimimalla sain hyväksyntää, kiitosta, huomiota. Nyt näen selvän kaaren leipovan hyvän tytön ja kolmekymppisen suorittajan välillä.
Aika kirjoittaa ja valita uusi, tietoinen sivujuoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti