Luen tuota Sennettiä ja yht'äkkiä havahdun.
Olen aina puhunut monimuotoisen ja liukuvan identiteetin puolesta, mutta luettuani työn ja perheen ristiriidasta en tiedä enää mitä ajatella. Kuinka voi lyhytjänteisessä, nopeatempoisessa maailmassa rakentaa lineaarista, pitkäjänteistä identiteettiä/tarinaa, kun koko rakennelma (=tässä kirjassa ennen kaikkea työelämä) on kyhätty hetkien varaan? Uusi talous perustuu kokemukseen, joka ajelehtii ajassa ja paikassa, työstä toiseen. Miten opettaa lapsille tai oppia itse uskollisuutta, lojaalisuutta, pitkäjänteisyyttä tai sitoutumista, kun ainakaan työelämä ei enää perustu sellaisten tunteiden kokemukselle? Missä on tunne siitä, että minua tarvitaan: työura (career, kärrytie) laskettiin ennen työnantajan varaan - nykyään sellaiseen ei olisi kenelläkään varaa.
Mietin ajan ja identiteetin suhdetta, tuota nyky-yhteiskunnan ainutta vapaasti saatavilla olevaa resurssia - sitä on kaikille yhtä paljon. Mutta silti - aika ei etene enää lineaarisesti (länsimaisesti), työnantajan aika käy eri tahtiin kuin omani - miten aika, resurssina tai mittarina, vaikuttaa siihen kuka minä olen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti