Kiintymyssuhteista: "Voinko olla riippuvainen sinusta, oletko saatavilla silloin, kun tarvitsen sinua?”

Luin ihanan kirjan Kestävän suhteen salaisuus, suosittelen kaikille psykologiaa keittiössä harrastaville.

Ikeamööbelin kasausoppaan tyylinen kirja perustuu kiintymyssuhdeteoriaan: verrattain uuteen tietoon siitä, että ihminen oppii solmimaan ihmissuhteita hyvin pienenä: lapsuudessa hankittuja tietoja ihmissuhteiden toiminnasta käytetään koko loppuelämän ajan. Kun tapaa uuden ihmisen, läheisyyttä rakennetaan samalla tavalla kuin lapsena käyttäytyi vanhempiaan kohtaan - aikuinenkin rakkaus on alussa ja varsinkin kriiseissä lapsenomaista - ts. aina silloin kun varhainen ihmissuhdemalli aktivoituu. Kiintymysmalli selittää, miksi suhteissa käy niin kuin käy, miksi suhteet alkavat tai loppuvat aina samalla tavalla - ja useinhan käy aina samalla tavalla, koska ihmiset toimivat mallinsa ohjaamina.

Kiintymystyylejä on erilaisia, kirjassa ne on niputettu kolmeen: turvalliset ovat suhteissaan varmoja, koska eivät pelkää hylätyksi tulemista ja saivat läheisyyttä vanhemmiltaan lapsena tarpeeksi. He ovat hyvällä tavalla riippuvaisia toisista ihmisistä eivätkä pelkää sitä, että toiset ovat riippuvaisia heistä. Turvattomat-välttelevät ovat ihmisinä pidettyjä ja sosiaalisia, mutta (pari)suhteissa etäisiä, koska oppivat lapsena, että miellyttämällä, olemalla itkemättä ja olemalla 'helppo', sai vanhempien huomion. Turvattomat-ristiriitaiset ovat ihmisinä luovia ja dynaamisia, suhteissa läikähteleviä - he mukauttavat käytöstään maksimoidakseen läheisyyden, sillä lapsena he oppivat mittaamaan arvaamattomien vanhempien käytöstä - olemalla milloin etäinen, milloin tarvitseva. Tilanteista ja kriiseistä riippuen he haluavat olla tiiviisti yhteydessä tai vaihtoehtoisesti vetäytyä ja suhtautua kumppaniin torjuvasti, hermostuneesti tai vihaisesti.

Sitten on vielä epävarma-hajanainen malli, josta kirjassa ei puhuta, koska näillä ihmisillä (parisuhde)ongelmat ovat yleensä niin vaikeita, että niissä kirjoitetaan psykiatrian kirjoissa.

Teoriaa on testattu vierastilanneasetelmalla, jossa lapsi altistetaan hylätyksi tulemisen pelolle: lapsi jää huoneeseen vanhemman lähtiessä muutamaksi minuutiksi pois. Turvalliset lapset hämmästyvät ja ovat surullisia, mutta iloisia vanhemman palattua, ja tankkaavat sylissä läheisyyttä. Välttelevät lapset eivät reagoi vanhemman lähtöön, eivätkö iloitse isän tai äidin paluusta. Ulkoapäin kaikki näyttää rauhalliselta, mutta sisältä lapsi on hiljaisen pakokauhun vallassa: pulssi ja stressihormonit ovat nousseet. Näille lapsille vanhemmat ovat osoittaneet, että kun ilmaisee tunteitaan, läheisyys vähenee. Ristiriitainen lapsi roikkuu vanhemmassaan, ja menee pois tolaltaan äidin lähtiessä pois huoneesta - hakkaa ovea tai lyyhistyy lattialle. Voisi kuvitella, että hän olisi erityisen iloinen vanhemman palatessa, mutta niin ei käy: lapsi voi kyllä haluta syliin, mutta ei rauhoitu tai ole iloinen sinne päästyään. Hän voi haluta takaisin lattialle, ja hetken päästä takaisin syliin, tai voi hakata ja lyödä vanhempaansa.

Kiintymyssuhdeteorian mukaan meillä on biologinen tarve olla lähellä toisia - kuitenkin länsimainen, rikas nyky-yhteiskunta tarjoaa mahdollisuuden selviytyä yksin. Tämä elämisen malli on niin uusi, etteivät ihmiset ole vielä sopeutuneet siihen. 2010-luvun ihminen rakentaa ihmissuhteita vapaasti ja vapaasta tahdosta.

Toisaalta, useimmat ihmiset pärjäävät suhteissaan, vaikka eivät koskaan ymmärrä tai edes tiedosta miksi toimivat kuten toimivat. Mikään malli tai teoria ei selitä kaikkea, ei kiintymyssuhdeteoria selitä edes sitä, miksi ongelmia tulee siitä huolimatta, että olisi tiedostanut tiedostamattoman tapansa reagoida eri tilanteissa. Kiintymyssuhde on traumateoria eikä kaikki aina johdu lapsuudesta tai riippuvuuksista. Kiintymyssuhdetutkimusta ei myöskään syyttä kutsuta äidinriistoksi: kaikkea ei voi syytää äidin vastuulle, eikä kaikesta voi syyttä äitiä.

Toinen hieno juttu Väestöliiton sivuilla: Keijo Markova: Kiintymyssuhdeteoria aikuisrakkauden teoreettisena perustana