Akseli ja Elina

Tampereella oli 60-vuotisjuhlat. Ihmettelin, kun möreä-ääninen kokki pyysi kaikkia kerääntymään jälkiruokapöydän ympärille. Juhlaparin, joka on ollut yhdessä koko elämänsä, leikatessa kakkua, kokki vetäisi taskustaan kakunkoristeen, jossa nainen valkoisessa hunnussa ja mies frakissa seisovat vierekkäin. Vasta tässä vaiheessa paljastui, että 60-vuotisjuhlat olivat samalla häät.

Tietyissä tilanteissa olen erityisen herkkä - olen myös erikoistunut julkisilla paikoilla itkemiseen - tämä on yksi niistä, joten kyyneleet sotkivat hyvän meikin. Ensinnäkin olen tietysti iloinen 'nuorenparin' puolesta, pitkiä suhteita ei nykyään näe kuin elokuvissa. Toisekseen alan aina miettiä sitä, miksi minun rakkaus on niin erilaista, etten pääse naimisiin tällaisin menoin. Kirkot ovat minulle pelkkää arkkitehtuuria, eivätkä perinteiset kirkkohäät sopisi tyyliini ollenkaan, mutta haluan, että minulla olisi oikeus mennä kirkossa naimisiin! Ja jos mieleni joskus muuttuisi... Kolmannekseen tällaisissa hetkissä kirkastuu se tosiasia, että vaikka haluaisin naimisiin, niin kenen kanssa... (Olen halunnut naimisiin Barcelona-tuolin kanssa!)
Morsian ja sulhanen:

Sormus oli muuten rautasormus vuodelta 1940. Sen sai lahjoitettuaan kultasormuksen valtiolle, joka osti sitten talvisodan varusteita.