tiistai 30. syyskuuta 2014

"Saako mennä kovempaa, pliis?"

Käyn läpi vanhaa kahvakuulatreenipäiväkirjaa, joka näin jälkikäteen vaikuttaa oikeastaan tunnepäiväkirjalta. Parhaiten pärjää se, joka hengittää oikein ja jaksaa tarpoa heittelehtevien onnistumisten ja voipumisten suossa. Jos mieli väsyy, keho väsyy myös. Ensi talvena tehdäänkin sitten reilusti voimaa.
  • Ei kai tämä sen vaikeampaa ole. Seisotaan ja heilutellaan käsiä.
  • Lisää vaan tällaista kovaa menoa! Ei tunnu missään! Poika saunoo! Den glider in!
  • 14 rpm. 16 tuntuu leivokselta 20 jälkeen.
  • Jalat ja hengitys paremmin mukaan alusta asti eikä sitten vasta kun väsyttää.
  • Ihme pomppimista, kuin rusakko niityllä, vasen ok.
  • 14 rpm. Alkoi käsivarsissa tuntua. Ja nahkaa aristaa. Eväät loppu. Minä heikkenin. Näin näkyjäkin. Menin sekaisin.
  • Sai jo vähän pinnistää loppua kohti, kokonaisuus ns. tihi-treeni.
  • Rumaa, kamalaa ja vaikeaa!
  • Yläasento on huo-ju-va.
  • Ihan jees ollakseen työntö. En ehtinyt surra ja pohtia räkkiä. Ihmeitä jotenkin tapahtuu porukassa. Tosi jees. Lisää RAUTAA!
  • Aika epätasainen tahti ja viimeinen 30 sek. hamuilevaa, mutta en kuollut tai oksentanut. 10 rpm.
  • Sattumia ja kummallisuuksia alkaa ilmestyä kuvioihin sarjan loppupuolella.
  • Tiistaina tunsin oloni Atlakseksi, tänään en enää, vapaapäivän vaikutus on tuntuva + ylätaljahommia.
  • No sinne meni 10 tahtiin, samanlaista sössöä kuin aikaisemminkin.
  • Tää meni tosi hyvin 16 tahtiin, ei tuntunut missään, puuskutti mutta forkut ei menny jumiin. Mahtavaa, ei ollut mitään hätää!


torstai 25. syyskuuta 2014

Asioita, joista lapset tai aikuiset pitävät

Asioita, joista lapset pitävät: kepit, tikut, pikkukivet, strösselit, kierrepillit, lammikot, taskuun mahtuvat sattumat.

Asioita, joista aikuiset pitävät: ei eriparisukat, aatteet, toisten ihanammat kumppanit, saunavuoro, huomisen sään katsominen, hurjasti kiihdyttäen ohittaminen.

Cale Cafe

Portugalilainen kahvila jossa kaikki nauravat ja naisilla on punaista  huulipunaa. Odotin tunnin pastel del natan valmistumista, munia vatkattiin keittiössä ja uuni lämmitti tunnelmaa entisestään. Kannatti odottaa!

Lapinlahdenkatu 21



Nick Cave & The Bad Seeds – Far From Me - Live from KCRW

tiistai 23. syyskuuta 2014

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Päivän ajatus


Syksy. Tekee mieli kuunnella Kolmatta naista, kaivata jotain tai jotakuta, sitä aikaan liittyvää nimeämätöntä, josta ei koskaan saanut otetta; vaihtaa jo valittua paikkaa bussissa tai elämässä. Suunnitella suunnitelmia, joiden tietää jäävän kesken. Matala ja nopea valo, josta ei saa kiinni.

Kastetta tuulilasissa, mielin määrin kahvia.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Päivän lainasanat


Samuli Putro puhuu rakkaudesta jossain naistenlehdessä.
Joskus onnistuu, joskus menee pieleen.

torstai 11. syyskuuta 2014

Postia Halpa-Hallille

"Olen ylpeä pohjalaisista juuristani. Siellä oppii katsomaan avarasti, yli pitkän pel(l)on, metsänkin taakse."

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Level 3 accomplished!

 Olen tottumaton punttisalilla kävijä, kun oon aina käynyt yhteislähtötunneilla. Viimeksi kolistellessani hämmennyin, mutta onneksi tajusin nopeasti, että on olemassa kolmen tasoisia treenitehoja:

1. taso: Me jätkien kans tässä vähän tepastellaan ja jutskataan, et tekiskö vähän haukkarii, ai sul on uus puhelin näytäs… -treeni / Mä täs vähän heiluttelen itseäni ja katselen peilistä kun muut katselee mua peilistä -treeni 

2. taso: TiHI/MuHI -treeni 

3. taso: Setämiehet alkavat moikkailla -treeni 

***

Hieman  aiheeseen liittyen: Vääränlainen, oikeanlainen?

"Kun kovasti yrittää olla oikeanlainen, joutuu tuijottamaan muita ihmisiä herkeämättä."

Ja joutuu tuijottamaan itseään - peilistä.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Fear is a very bad counselor for your life

Paljon kaikenlaista

Yleensä katson sellaisia elokuvia, että vieressäni istuu Claes Andersson tai Jörn Donner.

Clouds of Sils Mariassa vieressä istui Merete Mazzarella, mikä kuvaa elokuvaa täydellisesti. Assarin oksennuskohtauksessa soi Primal Scream: Kowalski. Kovaa.


Olen nähnyt paljon. Designmuseon Tapiovaaran, Kiasman viimeiset kolme näyttelyä ennen remonttia, Taidehallin hämmentävän Hilma af Klintin ja Risto Kuulasmaan Yleisen rauhan biennaalin; Espoo Cinessa monia hyviä leffoja.

Koitan aktivoitua taas bloggaamisessa - Instagram on niin helppo ja nopea, ajatteleminen vaatisi kirjoittamista.