torstai 30. tammikuuta 2014

Voita itsesi?

Olen käynyt viikon sisään muutamassa mentaalivalmennuksessa, toinen urheiluun ja toinen ylipäätään "itsensä voittamiseen" liittyen.

Voin tässä tiivistää useiden tuntien annin, kas näin:

1. Hengitä.
2. Laita nimi listaan.
3. Hengitä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Deitti Bingo

Huomaa Comic Sansin harkittu käyttö

maanantai 20. tammikuuta 2014

Hikoiltua kieltä

"Ihminen on vanhojen tavaroiden kauppa. Uutta on se miten tavarat on pantu hyllylle."

Saarikoski

Saska Saarikoski: Sanojen alamainen

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Mistä kirjoittamisessa on kyse?

Mitä kirjoittaminen on? Maija Muinonen vastasi Prosak-klubilla:

"Antautua pois minästään ja olla kohti vierasta."

Mustat paperit 

Nuoren Voiman Liiton Prosak

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Satunnaisia kuvia vuodelta 2013

Mitä jäi käteen vuodesta 2013?

31.12.2012 makasin uuden asunnon lattialla ohuella patjalla, taas ollaan tässä, tuoksu kuin opiskelija-asunnossa.

Maaliskuussa pääsin taas salille. Alku oli kankea, niin minäkin, kukaan ei puhunut mitään, jopa introvertti tunsi itsensä ekstrovertiksi. Erikoisia ihmisiä, ajattelin, treenikamat LV:n laukussa.


Keväästä muistan Cartier Bressonin näyttelyn Tukhomasta; kuvat joiden edessä itkin.


Kasinonranta! Merelle katselun määrä on suoraan verrannollinen onnellisuuteen.


Kesäkuun kuva on treffit, hidas alku mutta ilta eteni. Manssin baaritiskillä katson, miten nainen on vessasta palatessaan avannut hiuksensa - pitkät, ruskeat, kiharat - ja purjehti niissä tahmaisen tanssilattian yli. Oh boy, I was so sure, so sure!


Loma meni Pihliksessä, vanhojen karhujen ja uusien tuttavuuksien seurassa, omenaa ja päärynää oli tölkissä ja muodoissa.

Syksyllä äiti puhui yhtä aikaa chick lit -kirjallisuudesta ja Lift Me Upista; tuloksena sanasekaannus chick lift.


Kollegan muutto; katsomme ikkunasta kun Pena ja Jarska saapuvat etupihan yli. Jarska oli ollut Amerikassa vapaapainimassa nuoruudessaan. Picture this.

The Nationalin keikka

Espanja ja Köpis.


Erinomainen joululoma



La fleur des eaux


@ Kasinonranta: Rhye – 3 Days


Turun Filharmonia Helsingissä: Kuolema, rakkaus ja meri 

Brain, brain, brain


Sami Inkinen kehon mittaamisesta Hesarissa 5.1.2014


perjantai 10. tammikuuta 2014

maanantai 6. tammikuuta 2014

99 Luftballons

© Tuomo Tenhunen
Kirjoitin Lift Me Upin loistavaan blogiin ensimmäisestä kahvakuulakisastani.

Käytin sanaa kehosuhde, vaikka kirjallisuudessa ja netissä kehonkuva on käytetympi termi. Kehonkuvalla tarkoitetaan käsitystä itsestä, ja tuo kuva alkaa muodostua jo sikiönä. Se kuulostaa kuitenkin passiiviselta, ikään kuin katselisin itseäni - ja sitä se taitaa ollakin, monille kehon kuva on olennaisempi kuin suhde siihen.

Suhde kuulostaa aktiivisemmalta, ja pitää sisällään muutakin kuin itsensä katselua - miten puhun itselleni, millaisessa vuorovaikutuksessa mieli ja keho on, millaisia muistikuvia minulla on liikkeestä tai voimasta. Kehoni kuuluu itselleni eikä sen kuvalle.

TEDistä löytyy loistava video voima-asennoista, power posingista: "You're gonna make yourself powerful!"

Moby – Lift Me Up
Nena – 99 Luftballons
Mikael Gabriel – Elämästä irti

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden 2014 ensimmäinen ajatus

"Unelman ja todellisuuden väliin jää ihmisen mentävä railo."

Tua Harno: Ne jotka jäävät